JOUKKUEET 2026

Hei Thierry. Voisitko kertoa jalkapallomatkastasi – missä olet pelannut, valmentanut ja millä muilla tavoilla olet ollut jalkapallossa mukana?

– Aloitin jalkapallomatkani noin 9–10-vuotiaana kotipihallani Ruandassa. Rakensimme pienet maalit, ja vietin lukemattomia tunteja veljeni ja ystävieni kanssa pelaten. Minua veti puoleensa maalivahdin rooli, kun taas muut pelasivat kentällä. Päivä toisensa jälkeen pelasimme aina auringonlaskuun asti, noin kello kuuteen, joka toimi luonnollisena loppuvihellyksenä ennen kuin siirryimme iltaisiin koulutehtäviimme.

– 1980-luvulla jalkapalloa ei pidetty realistisena uravaihtoehtona Ruandassa. Siitä huolimatta lahjakkuuteni kiinnitti huippuvalmentajien huomion, ja he alkoivat seurata kehitystäni. Ruandassa pelaajia kasvatettiin pääasiassa koulujen kautta, ja koulukilpailut toimivat tärkeinä näyttämöinä, joissa kykyjenetsijät tunnistivat lahjakkuuksia.

– Vuosina 1993–1994 Ruanda valmistautui vuoden 1995 Afrikan nuorten mestaruuskilpailuihin, jotka toimivat samalla karsintana FIFA:n nuorten MM-kisoihin. Minut kutsuttiin mukaan maalivahdiksi. Harjoittelimme päivittäin vastaperustetussa Ingenzi-akatemiassa, käytimme kansallisstadionia (Amahoro) ja saimme ajoittain valmentaja-apua Saksasta osana maiden jalkapalloliittojen välistä yhteistyötä.

– Valitettavasti Ruandan vuoden 1994 Tutsi-kansanmurha pysäytti tämän lupaavan hankkeen. Sen jälkeen päädyin pelaamaan Kongossa (silloisessa Zairessa) Epanzi FC:ssä, joka pelasi Etelä-Kivun alueen korkeimmalla sarjatasolla. Kun Zairen vapauttamissota alkoi vuonna 1996, muutin Keniaan, jossa liityin useisiin joukkueisiin. Opintoni kuitenkin rajoittivat jalkapallolle käyttämääni aikaa tuona aikana.

– Vuonna 2001 joukko siirtolaisia Keniassa perusti seuran nimeltä FC SOFAPAKA ja etsi maalivahtia. Olin innolla mukana tässä uudessa projektissa. Valitettavasti pelaajaurani päättyi ennenaikaisesti, kun sain vakavan polvivamman vuonna 2003.

– Vaikka urani kentällä päättyi, intohimoni jalkapalloon ei hiipunut – se vain sai uuden muodon. Pitkän tauon jälkeen loukkaantumiseni jälkeen sain vuonna 2007 työn urheilutoimittajana ja jalkapalloanalyytikkona. Työskentelin radioasemalla nimeltä The Voice of Africa (Kigali FM), jossa urheiluohjelmastamme tuli suosittu tarjoamamme oivaltavan jalkapalloanalyysin ansiosta.

– Medianäkyvyyteni johti lopulta uuteen mahdollisuuteen vuonna 2008. Ruandan jalkapalloliitto otti minuun yhteyttä ja tarjosi tehtävää ranskalaisen U17-maajoukkueen päävalmentajan Richard Tardyn ja saksalaisen U20-valmentajan Hans Michael Weißin tulkkina. He valmistelivat joukkueita Afrikan nuorten mestaruuskilpailuihin, jotka järjestettiin Ruandassa vuosina 2011 ja 2009. He etsivät henkilöä, jolla olisi vahva jalkapallotuntemus ja joka osaisi ranskaa, englantia, swahilia ja kinyarwandaa.

– Tämä kokemus avasi silmäni valmennusmaailmalle ja kehitti samalla analyyttisiä taitojani toimittajana. Jalkapallomatkani kehittyi uuteen suuntaan, ja vaikka en enää pelaa, omistautumiseni lajille jatkuu uusilla ja innostavilla tavoilla.

– Suomeen tulin vuonna 2011 turvapaikanhakijana. Syy liittyi työhöni toimittajana. Valmentajaurani alkoi Suomessa vuonna 2021 Kaarinan Pojissa (KaaPo), jossa suoritin valmennuksen peruskoulutuksen ja aloitin 12-vuotiaiden poikajoukkueen valmentajana. Vuonna 2023 siirryin FC Inter Turkuun, jossa aloitin B1-junioreiden maalivahtivalmentajana saatuani Goalkeeper UEFA C -lisenssin. Vuoteen 2025 mennessä sain mahdollisuuden liittyä reservijoukkueeseen, mikä syvensi sitoutumistani valmentamiseen ja nuorten lahjakkuuksien kehittämiseen. Samalla suoritin myös Goalkeeper UEFA B -lisenssin.

Mitkä ovat parhaat muistosi jalkapallosta?

– Jotkut parhaista jalkapallomuistoistani eivät liity pelaamiini otteluihin, tekemiini selostuksiin tai uraani jalkapallotoimittajana. Ne liittyvät sen sijaan ainutlaatuiseen anekdoottiin, joka kuvastaa elämän yllättäviä käänteitä.

– 19-vuotiaana minut valittiin U20-maajoukkueeseen, mutta siinä oli yksi ongelma: liitolla ei ollut tietoa osoitteestani tai kotipuhelinnumerostani, joten heillä ei ollut aavistustakaan, miten minut tavoittaisi – ennen kuin ilmestyin itse stadionille.

– Tämä tarina alkaa isästäni, joka huomasi lahjakkuuteni pianonsoitossa ja kannusti minua ottamaan tunteja musiikkikoulussa, joka sijaitsi Amahoro-kansallisstadionin alueella. Ensimmäisenä oppituntipäivänäni huomasin kuitenkin keskittymiseni herpaantuvan stadionilta kantautuviin harjoitusääniin. Tunnin jälkeen en voinut vastustaa kiusausta lähteä katsomaan, joten menin katsomoon seuraamaan joukkueiden harjoittelua. Huomasin siellä paljon oman ikäisiäni pelaajia eri kouluista, jotka tunsin ennestään, sillä olimme kilpailleet samoissa turnauksissa. He harjoittelivat yhdessä maajoukkueleirillä.

– Keskellä hämmennystäni eräs taustahenkilö lähestyi minua ja sanoi: “Hei Thierry, missä olet ollut? Sinunhan pitäisi olla tuolla alhaalla harjoittelemassa!” Hänen sanansa hämmentivät minua, mutta hän selitti nopeasti, etteivät he olleet tienneet, miten tavoittaa minut. Seuraavana päivänä he tulivat kotiini ja puhuivat vanhempieni kanssa. Tämä ratkaiseva hetki merkitsi maajoukkuepolkuni alkua, enkä koskaan palannut pianotunneilleni.

Tämä muisto kiteyttää elämän sattumanvaraisuuden ja syvän yhteyteni jalkapalloon – intohimon, joka lopulta syrjäytti musiikilliset pyrkimykseni ja vei minut merkittävälle polulle.

Miten kuvailisit FC Interiä jalkapalloseurana ja yhteisönä?

– Minulle FC Inter Turku on dynaaminen ja kasvava ammattilaisjalkapalloseura, joka ottaa vastaan lahjakkaita pelaajia ja valmentajia erilaisista taustoista ja tarjoaa heille päivittäin mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä.

– Se on kuitenkin paljon enemmän kuin pelkkä jalkapalloseura. FC Interillä on tärkeä rooli yhteisössä esimerkiksi Inte Action -ohjelman kautta, joka on vaikuttanut myönteisesti monien lasten elämään niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin. Tämä ohjelma osoittaa konkreettisesti, miten jalkapallo voi edistää yhteiskuntaa vahvistamalla osallisuutta ja yhteyttä sekä tuomalla yhteen lahjakkuutta, harrastuksia ja välittämistä ilman syrjintää tai erottelua.

– Seurassa mukana oleminen vastaa täydellisesti omia arvojani, ja koen olevani onnekas saadessani toimia näin kannustavassa ympäristössä. Tänä aikana FC Inter on tarjonnut minulle upean alustan ilmaista ja toteuttaa intohimoani jalkapalloon. Se on myös mahdollistanut tutustumisen mahtaviin ihmisiin ja luonut ystävyyssuhteita, jotka rikastuttavat kokemustani niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.

Millä tavoin teet yhteistyötä edustusjoukkueen maalivahtivalmentajan Miika Salmen kanssa?

– Miika Salmi ei ole ainoastaan johtajamme, vaan hänellä on myös keskeinen rooli kaiken maalivahtitoimintamme ohjaamisessa. Mentorina hän tarjoaa korvaamattoman arvokasta tukea aina, kun kohtaan haasteita, ja auttaa minua selviytymään erilaisista tilanteista sujuvasti. Hänen ammattimaisuutensa ja osaamisensa tekevät hänestä esimerkillisen modernin maalivahtivalmentajan – sellaisen, jonka moni joukkue haluaisi omaan valmennusryhmäänsä.

– Työskentely Miikan kanssa on tehnyt kokemuksestani reservijoukkueessa huomattavasti sujuvampaa. Viestintämme on mutkatonta ja selkeää, mitä arvostan suuresti. Sain hiljattain B-tason maalivahtilisenssin, ja opettelen edelleen paljon modernista jalkapallosta. Miikan mentoroinnin ansiosta kehitykseni on nopeutunut merkittävästi, ja siirtymä perinteisistä harjoitusmenetelmistä nykyaikaisiin toimintatapoihin on ollut luonteva. Yksi yhteistyömme merkittävimmistä piirteistä on ollut luottamus ja kärsivällisyys, jota hän on osoittanut minua kohtaan tämän prosessin aikana.

– Miikan ansiosta ymmärrän nyt aiempaa selkeämmin erilaisia tilanteita, joita maalivahti kohtaa ottelun aikana. Kun ymmärtää maalivahdin toiminnan vivahteet, on helpompi tunnistaa, missä ongelmia voi syntyä. Miikalla on myös tärkeä rooli siinä, että opimme lähestymään ongelmanratkaisua pelitilanneharjoittelun kautta – taitoa, jota olen alkanut ymmärtää hyvin ja jossa kehityn jatkuvasti.

Mitkä ovat unelmasi ja tavoitteesi jalkapallon parissa?

– Tulla ammattilaisvalmentajaksi / suorituskykyanalyytikoksi.