
Uutinen
Inter valtasi Pallo-Koplan tähdistöjoukkueen – Albin Granlund lisäksi vuoden herrasmiespelaaja
Veikkausliigan päätöskierroksen ottelussa palkittiin tähdistöjoukkueeseen valitut pelaajat ja herrasmiespelaaja.


#5
Albin Granlund
| Syntynyt | 1.9.1989 |
| Ikä | 36 |
| Pituus | 180 cm |
| Kansalaisuus | Suomi |
Veikkausliiga-podcast: vieraana FC Interin Albin Granlund (4/2025)
Albin Granlund on syntynyt 1. syyskuuta 1989 Paraisilla. Hän on monipuolinen laitapuolustaja, joka pystyy pelaamaan sekä oikealla että vasemmalla laidalla. Granlund aloitti jalkapallouransa Pargas IF:ssä (PIF), jossa hän pelasi juniorivuosinaan. Myöhemmin hän siirtyi Åbo IFK:hon, ennen kuin siirtyi Rovaniemen Palloseuraan vuonna 2010. RoPS:ssa hän pelasi neljän kauden aikana 98 ottelua ja teki viisi maalia. Kaudeksi 2014 Granlund siirtyi IFK Mariehamniin, jossa hän voitti Suomen Cupin vuonna 2015 ja Veikkausliigan mestaruuden kaudella 2016. Vuonna 2018 hän siirtyi Ruotsin Allsvenskanissa pelaavaan Örebro SK:hon, jossa hän pelasi kolme kautta. Tammikuussa 2021 Granlund siirtyi Puolan Ekstraklasa-seura Stal Mieleciin, jossa hän pelasi kauden 2021–2022. Elokuussa 2022 hän palasi Suomeen ja liittyi jälleen IFK Mariehamnin riveihin. Kaudeksi 2024 Granlund siirtyi FC Interiin, jossa hän jatkaa uraansa Veikkausliigassa.
Granlund debytoi Suomen A-maajoukkueessa tammikuussa 2017 ystävyysottelussa Marokkoa vastaan. Hän on pelannut useita maaotteluita ja oli merkittävässä roolissa muun muassa Huuhkajien ensimmäiseen arvokisapaikkaan johtaneissa EM-karsinnoissa vuonna 2019.
Kausi 2025 oli Granlundille suuri onnistuminen osana Interin puolustuslinjaa, joka päästi vähiten maaleja Veikkausliigassa. Tästä osoituksena oli valinta jalkapallotoimittajien Pallokopla-yhdistyksen vuoden joukkueeseen sekä valioerotuomarikerhon valinta vuoden herrasmiespelaajaksi.

Uutinen
Veikkausliigan päätöskierroksen ottelussa palkittiin tähdistöjoukkueeseen valitut pelaajat ja herrasmiespelaaja.

Uutinen
Inter on tehnyt jatkosopimuksen toista kauttaan sinimustissa pelaavan Albin Granlundin kanssa.

Otteluennakko
Inter kohtaa huomenna sunnuntaina IFK Mariehamnin Wiklöf Holding Arenalla. Vastassa saarella on viime kaudelta tuttuja kasvoja.

