Historia

Perinteisesti urheiluseuroja Suomessa on perustettu paikkakuntien tietyille väestöryhmille. Sadan vuoden ajan suomalaiset lapset ja nuoret ovat aloittaneet pelaamisen seurassa sen mukaan, olivatko heidän perheensä suomen- tai ruotsinkielisiä, tai olivatko heidän vanhempansa porvareita tai työväenluokkaa. Vielä vuonna 1990 vanha kulttuuri oli voimissaan, ja Turun seurakenttä oli jakautunut.

Pojat kuitenkin halusivat jatkaa pelaamista nimenomaan yhdessä. Niinpä pelaajien vanhemmat päättivät yhdessä poikien kanssa perustaa uuden joukkueen.

Perustajapojat saivat itse keksiä seuran nimen ja logon. Ensimmäiseksi tehtäväksi tuli keksiä joukkueelle nimi. FC Turku oli jo olemassa, eikä nimeksi haluttu perinteistä “Palloseuraa” tai “IFK:ta”. Lopulta, kuin johdatuksesta, pojat ehdottivat nimeksi: INTER TURKU. Nimi, joka merkitsee ihmisten yhdistämistä.

Seuraavaksi oli vuorossa seuran logon suunnittelu. Kuten koko jalkapalloa rakastava maailma, myös pojat olivat seuranneet televisiosta Italian MM-kisoja vuonna 1990. Piskuinen Kamerun oli voittanut avausottelussa maailmanmestari Argentiinan. Roger Millan taianomaiset otteet hurmasivat Linnankadulla ruokapöydän ääressä uuden seuran logoa luonnostelleet pojat. Pojat inspiroituivat Kamerunin kolmivärisestä vaakunasta ja hahmottelivat seuran ensimmäisen logon värikynillä. Mainostoimistossa työskennellyt pelaajavanhempi Annika Lemström piirsi ehdotetun logon valmiiksi. Vaakunan reunoihin kirjattiin seuralle tärkeitä, kansainvälisyyttä ja kaksikielisyyttä kuvaavia arvoja. Pojat halusivat sinistä ja mustaa, ja Lemström lisäsi punaista.

Näin syntyi lasten ennakkoluulottomasta ajattelusta uusi seura kotimaiseen jalkapalloon. Interin perustajavanhempina ja yhdistyksen perustajajäseninä toimivat Stefan ja Anneli Håkans, Göran Wikstedt, Frank Schauman, Olli Elomo, Jouko ja Barbro Sipilä sekä Taina Lehtimäki.

Edustusjoukkue syntyy

Seuratoiminnan kasvaessa Inter kohtasi uudenlaisen ongelman. Kaupungin liikuntapaikoista ei löytynyt pelivuoroja nuorelle seuralle. Samaan aikaan kolmosdivisioonassa menestynyt Nahkakuula, kaveriporukan vetämä jalkapallojoukkue, ei tarvinnut kaikkia vuorojaan. Vuoroja enemmän Nahkakuulassa tarvittiin varoja. Seuran pyörittäminen pelaajien talkootyöllä ja niukoin varoin oli haastavaa.

Stefan Håkans oli käynyt katsomassa Nahkakuulien pelejä Turun Parkin kentällä, ja pian hänet pyydettiinkin mukaan tukemaan toimintaa taloudellisesti. Vaihtokaupassa Nahkakuulat saivat palloja ja pelipaitoja, ja Interin juniorit saivat vuorostaan pelivuoroja. Ajatus edustusjoukkueen perustamisesta Interin väreissä heräsi. Lopulta yhteistyö Nahkakuulien kanssa johti seurojen yhdistymiseen. Tavoitteena oli luoda ympäristö, joka mahdollistaisi sen, että seuran nuorten motivaatio ja tavoitteet pelaamisessa eivät hiipuisi. Oma edustusjoukkue toimisi hyvänä esikuvana.

Näin syntyi FC Inter Turun ensimmäinen edustusjoukkue.

Seurojen keskinäisellä sopimuksella TuTo:n paikka Kakkosessa siirtyi Interille, ja TuTo ajoi jalkapallotoimintansa alas, käynnistäen sen uudelleen seitsemännestä divisioonasta.

Interin ympärillä kasvava mielenkiinto toi joukkueeseen useita vahvistuksia. Nuori Inter houkutteli pelaajia avoimuudesta kumpuavan maineensa ansiosta. Interin ryhmä koostui seuran kolmosdivarimiehistöstä, TuTo:n raunioista tulleista pelaajista, kokeneemmista hankinnoista kuten Tero Forssista – sekä kahdesta brasilialaispelaajasta, Marcelosta ja Niccasta. Paikallisuutisissa päävalmentaja Timo Sinkkonen kuvaili Interin pelifilosofiaa: ”Toivon, että Interin pelaaminen kestää vertailun jazzin soittamiseen. On tietty perusraami, jonka puitteissa jätkät improvisoivat tilanteen mukaan.” Pelaajahankinnat olivat onnistuneita, ja nousu Ykköseen varmistui hyvissä ajoin ennen kauden päätöstä.

Pinnan alla kytee

Ensimmäinen kausi Ykkösessä ei johtanut vielä nousuun. Paikka liigassa jäi vain haaveeksi Interin jäädessä sarjassa kolmanneksi. Veikkausliigaan nousivat VPS ja Ponnistus. Pinnan alla kuitenkin kyti. Turkulainen yleisö alkoi tuntea ja löytää seuran nimeltä FC Inter, ja kotiottelussa Ponnistusta vastaan katsojamäärä ylitti selvästi tuhannen rajan. Inter esitti kauden aikana teknistä ja taistelevaa peliä. Räiskyvästä Interistä tuli puheenaihe sekä nurmella että sen ulkopuolella. Interin tavaramerkiksi muodostui seuran bussi, “Iso-musta”. Amerikkalaisen rock-yhtye Aerosmithin kiertuebussi oli palanut moottoritiellä yhtyeen keikkaillessa Suomessa. Stefan Håkans oli ostanut bussin vakuutusyhtiöltä nimellisellä summalla ja maalauttanut sen seuran väreihin. Rekisterikilvessä luki FC-1.

Interissä tiedettiin hyvin, että liigaan ei kannata lähteä alasarjojen pelaajilla. Joukkuetta vahvisti 84 A-maajoukkueottelua pelannut Erkka Petäjä, mutta muita varsinaisia huippuhankintoja ei tehty. Seura luotti ensisijaisesti Turun ja lähiympäristön sekä oman junioriputkensa kasvatteihin. Vuoteen 1996 mennessä Inter oli onnistunut luomaan pelaajapolun D-junioreista liigaan kuudessa vuodessa.

Paikallispeleihin liittyy myös tarustoa kentän ulkopuolelta. Valtava yleisömäärä ensimmäisessä paikallisottelussa yllätti puheenjohtaja Stefan Håkansin. Autoletka ulottui pitkälle Kupittaanpuiston päähän, ja seurapomo ymmärsi, että hän oli vaarassa myöhästyä ottelun avauspotkusta. Hätätilanteessa Håkans ajoi autollaan läpi Kupittaanpuiston kävelypolun päästäkseen täpötäydelle Kupittaan jalkapallostadionille

Toinen legenda liittyy kulttipelaajaksi muodostuneeseen Samuli Lindelöfiin. Inter valmistautui toiseen paikallispeliin, mutta Lindelöfiä ei näkynyt pukukopissa. Epätoivo kasvoi ottelun alun lähestyessä. Valmentajat soittivat hänelle toistuvasti, kunnes viimein saivat yhteyden päiväunilta heränneeseen Lindelöfiin. Muutaman vaihdetun voimasanan jälkeen pelaaja hyppäsi autoonsa, ja muun joukkueen ollessa jo kentällä, kurvasi Lindelöf kentän laidalle avoautollaan. Viiden peliminuutin jälkeen Lindelöf vaihdettiin kentälle, kunhan ehti ensin pukea pelivaatteet ylleen. Interin historian toinen paikallisottelu päättyi tappiolukemiin 2-1. Sinimustien ainoan maalin teki Samuli Lindelöf.

Tavoitteeksi asetettiin paluu takaisin liigaan. Pelaajat pysyivät uskollisina seuralle, ja ainoa merkittävä lähtijä oli Erkka Petäjä, joka palasi takaisin Ruotsiin uraansa jäähdyttelemään.

Pelaaminen Ykkösessä ei ollut helppoa, sillä monet joukkueet puolustivat tiukasti Interiä vastaan, ja voitot irtoilivat usein vasta otteluiden viime hetkillä.

Inter nousi takaisin liigaan, tällä kertaa jäädäkseen.

Inter kasvoi 1990-luvulla pienestä poikaporukasta moderniksi, räiskyväksi ja menestyväksi suomalaisen jalkapallon suurseuraksi. Seurayhteisön ensiaskeleet loivat vahvan perustan tuleville vuosikymmenille, joissa yhteisön ainutlaatuinen syntytarina ja historia loivat pohjan vahvoille, toimintaa ohjaaville arvoille.

FC Inter erottui muista seuroista monimuotoisuudellaan ja avoimuudellaan. Seura houkutteli eri taustoista tulevia pelaajia ja kannattajia. Vahva yhteisöllisyyden tunne ei katsonut syntymäpaikkaa. Sinimustia värejä tunnustamalla kuka tahansa saattoi tuntea ylpeyttä kotikaupungistaan.

Historiikissa on käytetty lähdeaineistona seurassa vuosien varrella toimineiden henkilöiden haastatteluja sekä FC Interin ja Håkansin suvun perhearkistoja.