Stefan Håkans Veikkausliigan legendojen joukkoon
Kolme vuotta sitten Veikkausliiga lanseerasi yhdessä pääyhteistyökumppaninsa Veikkauksen kanssa Legenda-kunniakerhon. Veikkausliigan Legendat ovat pelaajia, valmentajia tai muita jalkapallovaikuttajia, jotka ovat olleet erityisen tärkeitä kannattajilleen ja koko jalkapalloyhteisölle. Syyskuun lopussa Veikkausliiga on nimesi viisitoista uutta Legendaa.
Legendoilla ei ole järjestysnumeroa tai muuta sisäistä luokittelua, vaan jäsenet listataan aakkosjärjestyksessä. Ensimmäinen ryhmä Legendoja julkistettiin syksyllä 2007 ja siitä alkaen joukkoon on valittu vuosittain joukko uusia jäseniä. Mukaan valittavat Legendat ovat säännönmukaisesti päättäneet pelaajauransa ja viime vuonna joukkoon valittiin ensimmäisenä ei-pelaajataustaisena pitkän linjan erotuomari Mikko Vuorela. Tänä vuonna joukkoon on valittu myös neljä eri tavoin ansioitunutta valmentajaa sekä seurajohtajana FC Interin Stefan Håkans.
Stefan Håkansia luonnehditaan legendojen joukossa seuraavasti:
”Jos Veikkausliigan seuroista joku voidaan henkilöidä yhteen mieheen, on se varmasti FC Inter ja seuran perustaja Stefan Håkans. Määrätietoista työtä Interissä jo 1990-luvulta tehnyt Håkans on nostanut turkulaisseuran huipulle asti, mistä parhaana osoituksena on vuoden 2008 mestaruus. Veikkausliigan varapuheenjohtajana vuodesta 2001 toiminut Håkans on jalkapallomies henkeen ja vereen.”
Håkans palkitaan legenda-taululla maanantaisen Inter-MYPA- ottelun yhteydessä.
Sivu päivitetty 20.10.2010


































