”Muutan Turkkiin, heitätkö lentokentälle?” – tutustu Janne-Pekka Laineen matkaan Tampereelta Turkuun

Janne-Pekka Laineen jalkapallomatka on vienyt Hakametsän pelikentiltä Turkin pääsarjaan ja sieltä FC Interiin kaudelle 2026. Hakametsässä ja Kaupin kentillä vietetyt lapsuusvuodet johtivat Ilveksen junioripolulle, läpimurtoon Veikkausliigassa Hakan paidassa sekä lopulta Turkin pääsarjaan. Matkan varrella 25-vuotias keskikenttäpelaaja on kokenut niin onnistumisia kuin vastoinkäymisiäkin, jotka ovat muovanneet hänestä sen pelaajan, joka nähdään tänä päivänä sinimustassa paidassa.

Tutustu keskiviikon Suomen Cupin puolivälierässä voittomaalin iskeneeseen Japeen henkilöhaastattelussa.

Hei Jape! Olet kotoisin Tampereelta. Missä päin kaupunkia vartuit, ja millaiset lähtökohdat koti ja lähiympäristö antoivat urheilulle?

– Olemme asuneet Hakametsän kaupunginosassa, ja vanhempani asuvat siellä edelleen. Ympäristö oli aivan loistava, pystyimme pyöräilemään veljieni kanssa kouluun ja lähellä oleville Kaupin urheilukeskuksen harjoituskentille.

– Perheelläni on ollut todella iso rooli siinä, että minusta tuli jalkapalloilija. Isäni Heikki-Jussi Laine on pelannut aikoinaan Valkeakosken Hakassa Mestaruussarjaa, ja toiminut myös Hakan lääkärinä. Pojat ovat seuranneet isän jalanjäljissä mukaan lajiin, sillä itseni lisäksi myös molemmat isoveljet ovat käyneet Tampereella Ilveksen junioriputken läpi. Nuorempi isoveljeni Mikko-Jussi teki jopa liigadebyytin Ilveksessä.

Mitkä ovat kirkkaimmat muistosi lapsuudesta ja nuoruudesta?

– Olen käyttänyt todella paljon aikaa jalkapallon parissa. Kaupissa ja talvella Pirkkahallissa on vietetty kokonaisia päiviä. Jos Pirkkahallissa ei ole ollut kentällä tilaa, olemme pyörineet ympäri hallia, pelattu futsalia, kokeiltu yleisurheilua ja jopa leikitty piilosta. Hallin vahtimestarit suhtautuivat meihin aina positiivisesti, vaikka olimmekin aktiivisia ja kokeilimme rajojamme.

– Yläkouluaika Sammon liikuntaluokalla on jäänyt hyvin mieleen. Itseni lisäksi moni silloisista koulukavereista muistelee lämmöllä liikunnanopettaja Arto Koiviston liikuntatunteja, joilla pelattiin kaikkia mahdollisia lajeja ja jopa keksittiin uusia lajeja.

– Jalkapallon osalta ehdottomasti vuoden 2010 Etelä-Afrikan MM-kisat ovat jääneet mieleen itselläni. Turnauksessa nähtiin huikeita pelejä kuten puolivälierä Ghana-Uruguay. Lisäksi kisapallo Jabulanin ominaisuuksien ansiosta peleissä tuli aivan uskomattomia maaleja. Myöskin 2020 EM-kisoja oli huikeaa seurata Tampereella kesäkuussa 2021; kaikki terassit olivat täynnä kun ihmiset seurasivat Suomen pelejä screeneiltä. Tampereella jääkiekko aiheuttaa vastaavia kokemuksia useammin, joten oli mahtavaa nähdä se jalkapallossa.

Sinulla on suvun kautta vahva side Valkeakosken Hakaan, mutta olet pelannut läpi Ilveksen junioriputken aina edustukseen asti. Miten seurapolkusi on edennyt?

– Vanhempani ovat kotoisin Valkeakoskelta ja sukulaiseni ovat vahvasti hakalaisia. Kun olin lapsi, Ilves ei pelannut liigassa, jolloin kävimme perheen kanssa katsomassa paljon liigapelejä Valkeakoskella ja sitten kavereiden kanssa Ilveksen divaripelejä Tammelassa.

– Olen ilvesläinen pelaajapolun näkökulmasta, ja iso osa kaveripiiristäni ovat nimenomaan Ilveksen kannattajia. Lapsuudessa ja nuoruudessa meillä oli erinomaisia ikäluokkia Ilveksessä, kun taas Hakassa ei ollut aivan sen tason joukkueita. Vastakkainasettelu junioreissa ei ollut niin vahvaa. Tampereella Tampere United ei koskaan sytyttänyt, enkä muista olleeni katsomassa TamU:n peliä Ratinassa kertaakaan, vaikka he pärjäsivät erinomaisesti aikoinaan.

Millaisia valmentajia sinulla oli Ilveksessä – ketkä ovat jääneet erityisesti mieleen?

Oli hyvä sattuma pelata alkuvuodesta ensimmäistä kertaa Interin paidassa Ilvestä vastaan Liigacupin välierässä, sillä äitini oli juuri lähettänyt minulle kuvia ajasta, kun olen 10-vuotias. Kuvissa näkyy Ilveksen nykyinen päävalmentaja Joni Lehtonen, joka oli valmentajani junioreissa noin viiden vuoden ajan. Joni oli vuotta vanhemman ikäluokan valmentaja, ja olin heidän joukkueen mukana. Hän oli valmentajani myös B-juniorijoukkueessa sekä Ilves 2:ssa. Hienoa nähdä myös, miten hänen uransa on edennyt. Kaikkiaan ilveksessä oli todella paljon hyviä valmentajia junioreissa, esimerkiksi Petri Plym, Miikka Kajander, Topi Priha. Muukin staff on tuttua pitkältä ajalta, kuten Heli Rekimies ja Ville Niemelä nykyjoukkueesta.

Debytoit Ilveksen paidassa Veikkausliigassa ja saavutit mm. Suomen Cupin voiton. Millaisia muistoja sinulla on noista hetkistä?

– Ensimmäinen liigaotteluni oli vieraspelissä Rovaniemellä kauden viimeisessä ottelussa. Se oli pirun hieno kokemus. RoPS:lla oli silloin todella hyvä kausi ja samalla ottelu oli Antti Okkosen jäähyväismatsi, stadion oli täynnä. Veljeni oli debytoinut myös Rovaniemellä muutama vuosi aikaisemmin ja pääsin heti kuittailemaan, että ohitin hänet peliminuuteissa.

– Suomen Cupin mestaruus 2019 oli Ilvekselle todella iso asia. Vaikka olin pelannut Cupin silloisissa lohkovaiheen peleissä talvella, oli oma roolini joukkueessa aika pieni. Siitä huolimatta oli upeaa olla mukana.

Ilves-vuosien jälkeen vaihdoit Hakaan, miten siirto toteutui?

– Kaudella 2020 pelasin vielä Ilveksessä, ja minulla oli todella hyvä harjoituskausi. Juuri kun kausi oli alkamassa, viivästytti koronan alku aloitusta. Samalla nilkkani nivelsiteet menivät juuri ennen liiga-avausta. Kun olin toipunut ja palannut kentille, nilkka meni uudestaan. Kun loukkaantumiset pilasivat sen kauden, minulle tuli tunne maisemanvaihdon tarpeesta. Koska Haka oli minulle tuttu ja tärkeä seura jo lapsuudesta, halusin päästä pelaamaan Veikkausliigassa Hakan paidassa. Olin käynyt Valkeakoskella peleissä erityisesti vaarini kanssa, ja siirto Tehtikselle oli hänelle ja muille sukulaisille iloinen asia.

Teit Hakassa läpimurron Veikkausliigan eliittiin ja pelasit paljon isoja pelejä. Mikä ottelu tai hetki Haka-ajalta on kaikkein ikimuistoisin?

– Muistan yleisesti heikosti omia pelisuorituksia, mutta yksi hieno peli Hakasta muistuu mieleen juuri Interiä vastaan. Voitimme kotipelin vuonna 2022 loppuhetkien maalilla 3-2. Viimeistään sen pelin jälkeen minulle tuli tunne, että voimme saavuttaa jotain sinä vuonna. Se joukkue pelasi jokaisen pelin viimeiseen sekuntiin asti, ja voitimme paljon pisteitä loppuhetkillä.

– Myös Pirkanmaan derbyt olivat aina siistejä tapahtumia, varsinkin kun sukulaiseni ovat Hakan ja kaverit Ilveksen puolella!

Seuraava kausi Hakan kanssa oli selvästi vaikeampi?

– Kyllä. Kausi oli todella vaikea, ja vaikka pelasimme hyvin, emme millään saaneet tuloksia. Tuntui käsittämättömältä, että emme hävinneet kertaakaan kotona Tehtiksellä, mutta silti oli jatkuvasti pelko putoamisesta.

Syksyllä 2023 siirryit Turkin pääsarjaan Çaykur Rizesporiin. Miten siirto ulkomaille eteni konkreettisesti?

– Jo kesällä muutama ulkomainen seura oli kiinnostunut minusta, kiinnostusta oli mm. Puolasta ja Turkista. Halusin kesällä pelata vielä Pirkanmaan derbyssä, mutta silloin tullut loukkaantuminen viivästytti siirtokeskusteluja hieman. Syksyllä Hakan peli oli lähtenyt kulkemaan paremmin, joten minullakin oli parempi fiilis neuvotella siirrosta. Loppuvaiheessa Turkin Superliigassa pelaava Çaykur Rizespor oli enää mukana siirtoneuvotteluissa.

– Rizespor oli tarkkailut minua jo pidempään. Vaikka kesän siirtoikkunat olivat jo muualla sulkeutuneet, Turkin ikkuna oli auki pidempään. Lopulta minulla oli vain kaksi päivää aikaa tehdä päätös lähtemisestä. Päätin heittää silloin liiallisen varovaisuuden pois ja lähdin rohkeasti uuteen maahan. Päällimmäinen tunne oli tyytyväisyys päätöksestä, vaikka aikaikkuna oli tiukka. Lähetin äidilleni yllätysviestin: ”muutan Turkkiin, heitätkö lentokentälle”. Hän oli hiukan yllättynyt ja huolissaan, mutta siitä se lähti.

– Lensin ensin Istanbuliin ja vietin koko yön paikallisessa sairaalassa terveystarkastuksessa. Saimme siirtoasiat lopullisesti valmiiksi siirtoikkunan viimeisenä päivänä, ja lensin Istanbulista Keski-Turkkiin Konyaan seuraamaan Rizesporin vierasottelua ja tutustumaan joukkueeseen.

Millainen oli kokemuksesi Rizen kaupungista, seurasta ja paikallisesta jalkapallokulttuurista?

– Se oli todella siisti kokemus, pääsin näkemään ja elämään mukana todella kovatasoisessa jalkapallossa ja hienoissa fasiliteeteissa. Reissun aikana tulleet loukkaantumiset vaikuttivat reissun alkuperäisen tavoitteen toteutumiseen, mutta pääsin kuitenkin tutustumaan turkkilaiseen kulttuuriin. Olen sosiaalinen henkilö, juttelin seurassa paljon joukkuekavereiden ja joukkueen taustojen kanssa. Heille Suomi on todella eksoottinen maa, ja pidinkin Suomi-lippua ylhäällä ja toin kotimaan asioita tutuksi.

– Rizen kaupunki on Mustanmeren rannalla aivan Koillis-Turkissa. Toisena kautena olin lainalla toisella sarjatasolla pelaavassa istanbulilaisessa seurassa. Kun kaupungissa on 20 miljoonaa asukasta ja kulttuuri on länsimaalaista, kyseessä on aika erilainen Turkki verrattuna Rizeen.

– Kovimpiin kokemuksiin kuului pelaaminen vieraissa Fenerbahçea vastaan valtavan yleisön edessä, kun kentällä oli vastassa mm. vuotta aiemmin Mestarien Liigan finaalissa pelannut Edin Džeko.

– Rizessä iso juttu oli Mustanmeren Derby Trabzonsporia vastaan, kun vielä voitimme kotipelin. Turkissa isoilla jengeillä on stadion aina täynnä. Rizessä stadion veti 15 000 ihmistä; välillä meillä oli 6000 katsojaa ja toisaalta isoja vastustajia vastaan pelit myivät loppuun.

Yksin turkkilaisessa sairaalassa

Miten Turkin aika meni pelillisesti ja mitä opit kausien aikana?

– Opin todella paljon. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla oli isoja loukkaantumisia ja vastoinkäymisiä vieraassa ympäristössä. Avauskaudella minulle tuli ilmarinta. Jouduin paikalliseen sairaalaan 3-4 viikoksi leikkauksiin ja toipumaan ja siitä alkoi isompi kierre, joka vei loppukauden. Kun olet muuttanut ulkomaille jahtaamaan omaa unelmaa ja joudut yksin viikoiksi sairaalaan, jossa vain muutama ihminen puhuu englantia, siinä on aikaa mietiskellä.

– Sairaalassa nettikään ei meinannut toimia, niin aika kului pitkälti lukien ja mietiskellen, sekä ystävystyen hoitajien kanssa. He (hoitajat) kutsuivat aina syömään heidän taukohuoneeseen ja opettivat turkin kieltä, ja katsottiin elokuviakin porukalla.

– Isoin oppi oli hyväksyä se, että kaikki asiat eivät ole hallinnassani, mutta se on, mitä asioista opin ja otan mukaani. Toisaalta loukkaantuminen oli onnekas, sillä se ei jättänyt minulle mitään pysyvää haittaa pelaamiselle.

– Jalkapallon osalta opin sen, miten erilaista jalkapallo voi olla ja miten monenlaisesti sitä voi pelata. Monet asiat olivat todella erilaisia Suomeen verrattuna. Jos vertaa Veikkausliigaan, keskitysten määrä ja boksipelaaminen olivat paljon suuremmassa roolissa. Kun pelataan nurmella, joka ei ole samettia, tilanteenvaihdot korostuvat todella paljon.

– Toisella sarjakaudella siirryin tosiaan lainalle Esenler Eroksporiin toiselle sarjatasolle. Lainajakso meni ihan hyvin, sillä pääsin pelaamaan paljon. Harmittavasti silläkin kaudella loukkaantuminen vei pari kuukautta kaudesta. Kun seuran peli alkoi sakkaamaan, meillä oli lopulta neljä eri päävalmentajaa saman kauden aikana. Se johti jatkuvaan tappeluun peliajasta ja -paikasta, sillä uuden valmentajan tullessa pelaajat kokevat saavansa aina uuden mahdollisuuden.

Miten siirto Interiin toteutui?

– Minulla oli tarkoitus siirtyä pois Turkista jo kesän aikana, mutta ajatus oli jatkaa ulkomailla. Kesän siirtoikkuna meni kuitenkin heikosti, sillä mahdollisuudet venyivät ja lopulta kariutuivat.

– Vaikka syksyllä ensisijainen ajatus oli hakea paikkaa ulkomailta, Inter oli yhteydessä ja osoitti kovaa kiinnostusta. Olin kuullut kaikilta Interissä pelanneilta kavereilta paljon positiivisia asioita seurasta, mm. Elias Mastokangas, Matias Riikonen ja Mikael Almén kaikki kehuivat Interiä hyväksi paikaksi.

– Turku itsessään oli minulle vieraampi paikka, olin lähinnä vieraillut Kupittaalla junioriturnauksissa. Toisaalta oli kiva että Turku on uusi paikka, sillä pidän uusiin paikkoihin tutustumisesta.

Ketä tunnettua pelaajaa muistutat eniten ja mikä on sinulle ominaisin rooli kentällä?

– Turkissa minulle sanottiin monesti, että Frenkie De Jong (FC Barcelona) on lähellä pelityyliäni. Syöttäminen on selkein vahvuuteni ja osa pelaajapersoonaani.

Missä asioissa haluat erityisesti kehittyä seuraavien kausien aikana Interissä?

– Haluan nousta pelaajana seuraavalle tasolle. Olemme käyneet näitä läpi Veskun (päävalmentaja Vesa Vasara) kanssa, minun pitää oppia tiettyjä asioita pelitapaan liittyen. Yleisesti haluan kehittyä tietynlaisessa terävyydessä ja räjähtävyydessä.

Kuinka paljon seuraat omaa dataasi ja tilastojasi?

– Joo, seuraan niitä kyllä. Dataa käydään läpi muun muassa Ville Peltosen ja Teemu Ahosen kanssa. Tämä on todella hyvällä mallilla Interissä.

Onko sinulla unelmia pelata tulevaisuudessa vielä jossain tietyssä liigassa tai seurassa Euroopassa?

– Ei erityisemmin. Kun olin Turkissa, juttelin paljon kokeneempien pelaajien kanssa. He korostivat kuinka nopeasti aika menee jalkapallossa. Minulle tärkeintä on nauttia tästä, jalkapallon pelaaminen on poikkeuksellista työtä. Haluan voida sanoa uran jälkeen, että olipa hienoa olla jalkapalloilija.

Mikä on yksi asia, jota ihmiset eivät ehkä tiedä sinusta?

– Tykkään soittaa akustista kitaraa. En silti kutsuisi itseäni kitaristiksi, mutta pystyn kyllä säestämään. Vaikka en ole musiikillisesti lahjakas, musiikki on asia joka kiinnostaa minua. Samalla arvostan todella paljon live-musiikkia ja musikaalisuutta.

– Musiikin lisäksi rakastan ruokaa, vaikka olen surkea kokki. Urheilijan ruoanlaitto on usein työluontoinen suoritus ja polttoainetta keholle. Vuoden 2026 tavoitteeni on opetella nauttimaan ruoanlaitosta.