Massiiviset pisteet Turkuun viimehetken maalilla!

(Kuva: Tara Jaakkola)

Veritas Stadionilla nautittiin maanantai-iltana Veikkausliigan kärkimatsista, kun Inter kohtasi neljä pistettä edellä olleen sarjakärki KuPS:n runkosarjan viimeisessä ottelussa. Inter käänsi tasaisen ottelun voitoksi ottelun lisäajan viimeisellä minuutilla, kun Inter-debyyttinsä tehnyt Muhammed Suso räjäytti Veritas Stadionin riemuun 1-0-voittomaalilla.

Avausjakso eteni alkuun tasaisissa merkeissä. Jasse Tuominen oli viedä Interin johtoon jo kahden minuutin pelin jälkeen, mutta rangaistusalueen ulkopuolelta lähtenyt laukaus osui tolppaan. KuPS piti ottelun alussa lievästi enemmän palloa, mutta ei kyennyt murtautumaan maalipaikoille.  Tiukassa kamppailussa molemmat joukkueet menettivät palloja turhan herkästi.

Jakson edetessä tilanne kuitenkin muuttui hiljalleen ja Inter alkoi luomaan enemmän painetta kuopiolaisten päätyyn. Oikealla laidalla Interin paidassa debytoinut hyökkääjä Herman Sjögrell väläytteli taitojaan pariin otteeseen  ja sai kertaalleen pääkatsomon jo luulemaan, että pallo painui oikeaan alakulmaan. Kaukolaukaus heilutti kuitenkin vain sivuverkkoa. Myös Albin Granlundilla oli avopaikka boksissa, mutta veto pomppivasta pallosta leijui reilusti yli maalin.

Toisella jaksolla Inter haki voittomaalia hanakasti ja loi paljon vaarallisia hyökkäyksiä, mutta viimeiset ratkaisut jäivät vajavaisiksi. Myös vierailijoilla oli omat paikkansa. KuPS rakensi seinäsyötöillä tilanteen ja Joslyn Luyeye-Lutumba pääsi laukomaan rangaistusalueen ulkopuolelta kohti takanurkkaa. Eetu Huuhtanen oli kuitenkin tilanteessa hereillä ja torjui laukauksen varmasti. Hetkeä myöhemmin KuPS onnistui saamaan pallon myös käymään maalissa. Ayman Aiki riisti pallon oikeassa laidassa, kuljetti vauhdilla kohti Interin maalia ja laukoi pallon tolppaa hipoen takanurkkaan. Maalia ei kuitenkaan hyväksytty, kun tilanne tuomittiin paitsioksi kuopiolaisten pettymykseksi.

Ottelun ratkaisua saatiin tämän jälkeen odottaa aina lisäajan viimeiselle peliminuutille asti. Silloin Interin uudet hankinnat nousivat ratkaisevaan rooliin. Janne-Pekka Laine toimitti ottelun viimeisen kulmapotkun maalille. Robert Ivanov nousi korkeimmalle ja puski pallon etukulmaa kohti, mutta vieraiden maalivahti Johannes Kreidl venytti sormensa pallon tielle ja ohjasi sen tolppaan. Pallo jäi pomppimaan maalille, josta vaihdosta sisään tullut Muhammed Suso laukoi pelivälineen etunurkasta sisään ja räjäytti kotiyleisön riemuun. Samalla hetkellä päätuomari Antti Munukka vihelsi ottelun päättyneeksi. Inter voitti mestaruustaistelun kannalta äärimmäisen tärkeän ottelun 1-0 ja kavensi eron kuopiolaisiin sarjataulukossa yhteen pisteeseen.

Katso ottelun huippuhetket Ruudusta alta:

Ottelussa Inter-debyyttinsä tekivät viime viikolla sinimustiin siirtyneet Robert Ivanov, Herman Sjögrell ja Muhammed Suso.

Kokoonpano:

1 Eetu Huuhtanen (mv)
2 Jussi Niska
5 Albin Granlund
6 Robert Ivanov
7 Herman Sjögrell (74 min. 33 Muhammed Suso)
9 Jasse Tuominen (46 min. 8 Johannes Yli-Kokko)
10 Alie Conteh
14 Janne-Pekka Laine (keltainen)
16 Clinton Jephta
17 Bismark Ampofo (keltainen) (74 min. 4 Prosper Ahiabu)
22 Luka Kuittinen

Vaihtopelaajat:

12 Eero Vuorjoki (mv)
11 Jean Botué
18 Seth Saarinen
19 Iiro Järvinen
30 Yeboah Amankwah
34 Lukáš Prokop

Viikko huipentuu Suomen Cupin finaaliIN

FC Inter – HJK lauantaina 5.9. klo 18.00 Tammelan Stadionilla 

Liput finaaliin myy Palloliitto – osta liput Interin kannattajapäätyyn tästä!

Ottelukohtaiset erityisinfot lipunmyynnistä Palloliitolta:
Miesten Suomen Cupin finaalissa FC Interin kannattajille on varattu eteläpääty ja HJK:n kannattajille pohjoispääty.
Mikäli kannatat Interiä, mutta et halua päätykatsomoon, suosittelemme FC Interin kannattajia ostamaan pitkien sivujen liput eteläpäädyn puolelta.

Inter järjestää finaaliin bussikuljetuksen, joka sisältää bussimatkat Veritas Stadiolta Tampereelle ja takaisin Veritas Stadionille ottelun jälkeen. Huom! Kuljetus ei sisällä finaalin ottelulippua.
Bussikuljetuksen hinta on 20 € aikuisilta ja 10 € alaikäisiltä – lisätiedot kuljetuksista tästä.

Varmista paikkasi sinimustien finaalimatkalle tästä!

Ilmoittautuminen finaalikuljetuksiin päättyy keskiviikkona 2. syyskuuta kello 23.59.
Paikkoja on rajoitetusti, joten varaa omasi ajoissa!

 

Veikkausliiga jatkuu heti ensi viikolla

Pistetaistot Veikkausliigan kärjessä jatkuu heti ensi viikolla Mestaruussarjassa tuplapeliviikolla!

Mestaruussarjan otteluiden runkopäivät ovat ke 9.9., la 12.9., la 19.9., to 8.10., su 11.10., la 17.10., la 24.10., ke 28.10., su 1.11. ja la 7.11. Otteluohjelma julkaistaan lähipäivinä, ole siis kuulolla.

 

Runkosarjassa sijoille 1.–6. sijoittuneet joukkueet pelaavat kaksinkertaisen Mestaruussarjan. Runkosarjassa sijoille 7.–12. sijoittuneet joukkueet pelaavat puolestaan keskenään yksinkertaisen Karsintasarjan. Jatkosarjoja pelataan jatkumona runkosarjalle, jolloin runkosarjassa saadut pisteet ja maalit seuraavat mukana sellaisenaan jatkosarjoihin ilman muutoksia.

Sivu päivitetty 31.08.2026

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit