Kova tasapelitulos Turkista – ottelupari ratkotaan kotona!

(Kuva: Pilvi Hankonen)

Inter avasi Konferenssiliigan 2. karsintakierroksen keskiviikkoiltana Istanbulissa huikealla tavalla. Vahvasti ottelun aloittanut Inter otti ensimmäisestä osaottelusta tärkeän tasapelin, kun molemmat joukkueet onnistuivat maalinteossa kertaalleen. Ottelupari ratkotaan näin ollen niin sanotusti puhtaalta pöydältä kun Başakşehir FK saapuu vieraaksi Turkuun torstaina 30.7. klo 19.00. 

Osta lippusi ratkaisuotteluun nyt!

Turkulaiset aloittivat ottelun räväkästi. Inter onnistui luomaan runsaasti hyviä maalipaikkoja ottelun ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana, kun muun muassa Clinton Jephta pääsi yrittämään puskumaalia Hinaajien ensimmäisestä hyökkäyksestä. Kun ottelua oli kulunut ensimmäisestä jaksosta noin puolet, Başakşehir pääsi paremmin peliin mukaan ja otti pallollisen pelin hallintaansa.

Ottelun ensimmäinen maali syntyi kuitenkin ansaitusti valkoisessa peliasussaan jälleen esiintyneille Hinaajille, kun Clinton Jephta toi pallon Başakşehirin rangaistusalueelle ja ampui pelivälineen maaliin oikealla jalallaan. Turkulaisten johtomaalin jälkeen ottelu kääntyi entistä enemmän kotijoukkueelle, kun Inter puolestaan tyytyi puolustavampaan rooliin. Ensimmäisen jakson aikana kumpikin joukkue onnistui luomaan laadukkaita maalipaikkoja, mutta tauolle siirryttiin turkulaisten 0-1-johtoasemassa.

Toiselle jaksolle lähdettiin siitä, mihin ensimmäisellä jäätiin. Başakşehir onnistui rikkomaan Interin pelinavaamista ja pitämään pitkiä painejaksoja Interin puolustuspäässä. Kotijoukkueen tasoitusmaali syntyi ottelun 54. peliminuutilla, kun Emin Bayram onnistui puskemaan pallon maaliin kulmapotkusta.

Maalin jälkeen peli pysyi edelleen Başakşehirin hallinnassa, mutta Inter onnistui lisäämään vastaiskujaan. Inter onnistui kuitenkin vaikeuttamaan Başakşehirin pelaamista vaihdoillaan ja pystyi luomaan lisää uhkaa kotijoukkueen maalille. Ottelussa ei kuitenkaan enää maaleja nähty, minkä myötä otteluparin ratkeaminen siirtyi jälleen Turkuun.

Ratkaiseva ottelu pelataan Veritas Stadionilla torstaina 30.7. klo 19.00. Jos ottelu on varsinaisen peliajan jälkeen tasan, otteluparin voittajaa haetaan 2 × 15 minuutin jatko-ottelulla. Jos tilanne on edelleen tasan jatko-ottelun jälkeen, jatkoon menevä joukkue ratkaistaan rangaistuspotkukilpailulla.

Katso raportti kentän laidalta:

Kovan euroillan maalillaan loistanut maalivahti Eetu Huuhtanen äänessä matsin jälkeen.

Kokoonpano:

1 Eetu Huuhtanen mv
2 Jussi Niska
9 Jasse Tuominen (77. min 24 Julius Tauriainen)
10 Alie Conteh (77.  min 11 Jean Botué)
14 Janne-Pekka Laine
16 Clinton Jephta
17 Bismark Ampofo (89. min 19 Iiro Järvinen)
18 Seth Saarinen
21 Ilari Kangasniemi
22 Luka Kuittinen ”C”
23 Loic Essomba (64. min 4 Prosper Ahiabu)

Vaihtopelaajat:

12 Eero Vuorjoki (mv)
36 Ville Seppä (mv)
20 Axel Sandler
25 Henri Salomaa
26 Vilho Huovila
27 Vincent Ulundu
30 Yeboah Amankwah
35 Eeli Kiiskilä

Katso ottelun huippuhetket koosteesta alta.

Viikko jatkuu kotona!

FC Inter – IF Gnistan su 26.7. klo 15.00 Veritas Stadion

Tiivis ottelutahti jatkuu sunnuntaina Veikkausliigan parissa, kun Inter isännöi IF Gnistania Veritas Stadionilla sunnuntaina. Inter taistelee hanakasti paluusta Veikkausliigan kärkipaikalle samalla, kun Gnistan puolestaan pyrkii vankistamaan paikkaansa Mestaruussarjassa.

Ole mukana ja osta lippusi nyt!

 

Konferenssiliigan 3. karsintakierroksen paikka ratkeaa kotona!

FC Inter – Başakşehir FK to 30.7. klo 19.00 Veritas Stadionilla

Varmista paikkasi tästä! 

 

Sivu päivitetty 23.07.2026

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit