Kiivas kärkitaisto päättyi maalittomaan tasapeliin

FC Inter ja AC Oulu kohtasivat toisensa lauantaina kiihkeässä kärkikamppailussa Veritas Stadionilla. Pallo kävi ottelun loppupuolella kertaalleen AC Oulun maalissa, mutta ottelun päätuomari Matti Roth tulkitsi maalintekotilanteessa rikkeen, ja ottelu päättyi maalittomaan pistejakoon.
AC Oulu tuli otteluun sisään terävästi ja loi muutaman vaarallisen maalipaikan heti ottelun alkuun. Inter sai kuitenkin nopeasti juonen päästä kiinni ja otti ohjat pallollisesta pelistä. Kotijoukkue loi laadukkaita syöttöketjuja ja vyörytti säännöllisesti vaarallisia hyökkäyksiä kohti AC Oulun maalia, mutta vieraat puolustivat boksia hyvin ja onnistuivat pitämään Interin pois kriittisimmiltä maalintekosektoreilta. Tauolle siirryttiin 0-0 lukemissa.
Toinen puoliaika jatkui pitkälti samalla kaavalla kuin ensimmäinen, mutta Interin avausmaali jäi odotuttamaan itseään. Ottelun loppupuolella pallo löysi kertaalleen tiensä AC Oulun maaliin. Peliä oli pelattu 85 minuuttia, kun Inter sai sivuvapaapotkun, jonka Julius Tauriainen keskitti maalille. Oulun maalivahti Miguel Santos sai nyrkkinsä keskityksen väliin, mutta pallo jäi pomppimaan rangaistusalueelle, josta Clinton Jephta pääsi laukomaan. AC Oulun puolustus kuitenkin blokkasi matalan vedon, joka jäi pyörimään maaliviivalle. Ensimmäisenä tilanteeseen ehti Jean Botué, joka riemastutti kotiyleisöä ja liukui pallon maaliin. Ottelun erotuomari Matti Roth tuomitsi tilanteesta kuitenkin maalin sijaan vierasjoukkueelle vapaapotkun. Kun lisämaaleja ei viime hetkillä enää nähty, Inter joutui tyytymään 0-0 pistejakoon.
Raportti kentän pinnasta
Katso keskikentällä koko ottelun uurastaneen Prosper Ahiabun mietteet ottelusta sekä hylätystä maalista.
Kokoonpano:
1 Eetu Huuhtanen (mv)
2 Jussi Niska (67 min. 5 Albin Granlund)
4 Prosper Ahiabu
8 Johannes Yli-Kokko (67 min. 14 Janne-Pekka Laine)
9 Jasse Tuominen (80 min. 19 Iiro Järvinen)
10 Alie Conteh (80 min. 11 Jean Botué)
16 Clinton Jephta
21 Ilari Kangasniemi
22 Luka Kuittinen
23 Loic Essomba (88 min. 25 Henri Salomaa)
24 Julius Tauriainen
Vaihtopelaajat:
12 Eero Vuorjoki
3 Juuso Hämäläinen
17 Bismark Ampofo
27 Vincent Ulundu
Katso ottelun huippuhetket Ruudusta alta.
Pistetaistot jatkuu HelsiNgissä
Interin pelit Veikkausliigassa jatkuvat keskiviikkona vierasottelulla HJK:ta vastaan.
HJK – FC Inter keskiviikkona 17.6. klo 18.00 Helsingin Bolt Arenalla
Ottelu on katsottavissa suorana Ruudusta – älä missaa matsia vaan tilaa Ruutu+ | Ruutu
Turussa pelataan taas juhannuksen jälkeen
FC Inter – SJK tiistaina 23.6. klo 19.00 Veritas Stadionilla
Varmista paikkasi matsissa tästä!
Lippuja voit ostaa myös R-kioskeilta.
Sivu päivitetty 13.06.2026



































