Inter matkaa hurjavireisen Vepsun vieraaksi

(Kuva: Tara Jaakkola)

 

Mestaruussarja jatkuu Veikkausliigassa perjantaina, kun FC Inter matkaa Vaasan Palloseuran vieraaksi. Vastassa on harvinaisen kovavireinen joukkue, sillä VPS marssii tällä hetkellä 12 ottelun voittoputkessa.

Vaasalaisten voittoputki on peruja niiltä ajoilta kesältä, kun se kohtasi Interin kahdesti tuolloin lyhyen ajan sisään. Jussi Nuorelan ryhmä päihitti turkulaiset kummassakin keskinäisessä kohtaamisessa, joten jonkinlaista revanssihenkeä löytynee Inter-miehistöstä.

Mikäli nouseminen paremmille sijoille on vielä tavoitteena, niin tulosta olisi tultava. Kolmantena oleva Vepsu on Interiä kahdeksan pistettä edellä ja SJK ja FC Honka kumpainenkin neljä pistettä.

Interin vasemmalla laidalla tällä kaudella viilettänyt Dimitri Legbo ennakoi  haastavaa ottelu a.

– He ovat vaikea vastustaja, koska heiltä löytyy atleettisia ja isoja kavereita sekä hyökkäyksestä että puolustuksesta. Tämän myötä he ovat todella vahvoja erikoistilanteissa, puolustaja puntaroi.

Hän on ihaillut, kuinka VPS on kasannut rivinsä vaikean kevään jälkeen.

– Heillä oli sarjassa todella huono alku, mutta he keräsivät itsensä ja ovat esiintyneet loistavasti. Tuollainen ryhtiliike on hyvän joukkueen merkki, Legbo pohtii.

– Vierasottelut eivät ole koskaan helppoja. Olemme kuitenkin hyvä joukkue ja jos pelaamme omaa peliämme, uskon että voimme napata kolme pistettä.

Debyyttikausi Veikkausliigassa on ollut Legbolle kaksijakoinen.

– Rehellisesti sanoen kausi on ollut hieno kaikkine opetuksine ja tunteineen. En ole kuitenkaan henkilökohtaisella tasolla tyytyväinen. Minun täytyy kehittää, muutamaa hyökkäyspään aspektia ja tulla sitä kautta kokonaisuutena paremmaksi pelaajaksi.

Hän oli kuullut sarjasta etukäteen paljon hyvää, joten odotukset ovat siltä osin täyttyneet.

– Tämä on hieno sarja, jossa on monia joukkueita, jotka pelaavat hyvää jalkapalloa ja tuottavat samalla kovia pelaajia, vasen pakki heitti.

Legbo pitää Turkua kauniina kaupunkina, jossa riittää paljon tutkittavaa. Tutkimusmatkojen lisäksi häneltä löytyy myös muita vapaa-ajan harrastuksia.

– Jos suinkin pystyy, niin käyn salilla. Tykkään myös katsella tv:stä sarjoja tai jalkapalloa.

VPS – FC Inter perjantaina klo 18.00 Hietalahden jalkapallostadionilla.  Jos et pääse paikan päälle, voit katsoa ottelun Ruudusta.

Tilaa Ruutu+: ruutu.fi/plus

VeikkausTV Studion tuore Veikkausliiga-studio on julkaistu: https://youtu.be/ZiCeVazDyQY. Lähetyksessä käsitellään Veikkausliigan 29.9-1.10 pelattavia loppusarjojen  päätöskierroksen otteluita. Veikkausliiga-studion viikoittaiset lähetykset ovat katsottavissa ilmaiseksi ja ilman erillistä kirjautumista Veikkaus Vetojen Youtube-kanavalta.

Sivu päivitetty 02.05.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.VPS541011 - 5613
2.SJK63309 - 6312
3.HJK623111 - 839
4.KuPS52308 - 539
5.FC Haka52218 - 538
6.IFK Mariehamn52129 - 817

7.Ilves52128 - 9-17
8.Gnistan520310 - 12-26
9.FC Inter51228 - 10-25
10.AC Oulu50238 - 11-32
11.EIF50235 - 8-32
12.FC Lahti50231 - 9-82

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2541021 - 111013
2.P-Iirot541014 - 7713
3.HJS532014 - 8611
4.Tampere United631214 - 6810
5.TPV63129 - 8110
6.EBK531111 - 11010

7.VJS622215 - 968
8.Ilves/2611410 - 13-34
9.Ilves-Kissat61058 - 23-153
10.FC Honka50237 - 12-52
11.SexyPöxyt50054 - 19-150

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit