Eurolopputurnaus alkaa Hongan vieraana

(Kuva: Tara Jaakkola)

 

Taistelu viimeisestä europelipaikasta alkaa keskiviikkona, kun Eurolopputurnauksen ensimmäinen kierros pelataan. FC Inter kohtaa omassa ottelussaan vieraissa FC Hongan. Voittaja jatkaa Eurolopputurnauksen toiselle kierrokselle.

Joukkueet kohtasivat toisensa juuri viikonloppuna. Tuolloin Honka oli Tapiolassa vahvempi maalein 3-0, mutta turkulaiset pelasivat vajaalla yli 80 minuuttia ottelusta Matias Ojalan ulosajon myötä. Monipuolinen keskikenttämies on luonnollisesti pelikiellossa keskiviikkona, mutta muutoin Inter pääsee vahvalla miehistöllä otteluun, kertoi maalivahtivalmentaja Ville Vastamäki ennakkohaastattelussa.

Hän on luottavainen, että Inter on valmis tekemään tulosta isossa ottelussa.

– Erittäin aktiivista jalkapalloa tullaan pelaamaan, meillä on jätkät kunnossa ja kaikki ovat saaneet minuutteja. Todella hyvä ja viihdyttävä jalkapallo-ottelu luvassa, joka päättyy Interin voittoon, “Vastis” julistaa.

Hän ei usko enää taktisiin jymy-yllätyksiin.

– Tässä vaiheessa kautta kun on nähty 27 peliä ja cupin matsit päälle, niin ei ihan hirveästi uusia infoja tullut. Aika hyvin tiedetään, mitä Honka tulee tekemään.

Ottelun alku on varmasti tärkeä.

– Olisi kiva jos yli 10 minuuttia päästäisiin pelaamaan täydellä miehityksellä tällä kertaa. Kyllä me tullaan ryminällä heti alkuun ja tehdään pari maalia ekaan 15 minuuttiin ja sitten katsotaan loppu matsista.

Jos ratkaisua ei saada 90 minuutin peliajan tai jatkoajan puitteissa, niin ammutaan rankkarikisa.

– Niitä on harjoiteltu tasaisin väliajoin läpi kauden, joten homma on hallussa, veskakoutsi päättää.

FC Honka – FC Inter Tapiolassa keskiviikkona klo 18.00. Jos et matkusta paikan päälle Espooseen, niin ottelu on myös nähtävissä suorana lähetyksenä Ruudusta.

Tilaa Ruutu+: ruutu.fi/plus

Katso Ville Vastamäen haastattelu kokonaisuudessaan alta videolta:

 

 

Sivu päivitetty 02.05.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.VPS541011 - 5613
2.SJK63309 - 6312
3.HJK623111 - 839
4.KuPS52308 - 539
5.FC Haka52218 - 538
6.IFK Mariehamn52129 - 817

7.Ilves52128 - 9-17
8.Gnistan520310 - 12-26
9.FC Inter51228 - 10-25
10.AC Oulu50238 - 11-32
11.EIF50235 - 8-32
12.FC Lahti50231 - 9-82

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2541021 - 111013
2.P-Iirot541014 - 7713
3.HJS532014 - 8611
4.Tampere United631214 - 6810
5.TPV63129 - 8110
6.EBK531111 - 11010

7.VJS622215 - 968
8.Ilves/2611410 - 13-34
9.Ilves-Kissat61058 - 23-153
10.FC Honka50237 - 12-52
11.SexyPöxyt50054 - 19-150

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit