FC Interin 18-vuotias puolustaja Wille Öhman siirtyy loppukauden mittaisella lainasopimuksella Kakkosen PEPO:on. Öhman on lappeenrantalaisjoukkueen käytettävissä jo sunnuntain ottelussa.

Viime marraskuussa FC Interin kanssa sopimuksen tehnyt Öhman pelasi talvella kolmessa edustusjoukkueen Suomen Cupin ottelussa. Pääasiassa oikeana laitapuolustajana pelaava Öhman on ollut muiden sarjojen alettua Veikkausliigassa Interin kokoonpanossa kolmesti, mutta aikuisten tasolla peliaikaa on kertynyt vain Kolmosessa pelaavassa Inter 2:ssa.

FC Interin teknisen johtajan Vesa Mäen mukaan mahdollisuus Kakkosen peleihin Lappeenrannassa järjestyi jo aiemman yhteistyön ansiosta.

– Toinen nuori puolustajamme Arttu Kotanen siirtyi jo keväällä lainalle PEPO:on, joka on hänen kasvattajaseuransa. Jo Artun kohdalla olemme huomanneet PEPO:n ympäristön laadukkaaksi ja nyt myös Wille Öhmanille löytyi mahdollisuus päästä pelaamaan Kakkosen kärkijoukkueessa loppukauden ajaksi, Mäki kertoo.

Öhmanin ja Kotasen lisäksi FC Interin edustusjoukkueen pelaajista lainalla pelaavat Elias Mastokangas ja Aati Marttinen. Mastokankaan seura on Kakkosen KaaPo ja Marttinen kantaa torjuntavastuuta Ykkösen Hakassa.

Sivu päivitetty 09.08.2018

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit