Ville Vastamäki mukaan FC Interin valmennusryhmään

Maalivahtivalmentaja Ville Vastamäki on tehnyt FC Interin kanssa kaksivuotisen sopimuksen. 31-vuotias turkulainen siirtyy päävalmentaja Miguel Graun johtamaan valmennusryhmään FC Hongan organisaatiosta.

Vastamäen osaamista hyödynnetään seuran sisällä myös edustusjoukkueen ulkopuolisessa toiminnassa.

– Rooli edustusjoukkueen valmennusryhmässä varmasti muodostuu, kun opimme tiiminä tuntemaan toisemme paremmin. Olen innoissani päästessäni työskentelemään huippuammattilaisten kanssa. Sopimukseen kuuluu koulujen aamuharjoittelua ja myös talenttimaalivahdeille erillistä harjoittelua. Näin hyvää työnkuvaa minulla ei ole ollut missään, Vastamäki fiilistelee.

Hän on valmentanut edelliset neljä kautta pääkaupunkiseudulla, mutta korostaa identifioituvansa paljasjalkaiseksi sinimustaksi turkulaiseksi.

– Suurimman osan lyhyestä pelaajaurastani vietin Interissä ja toimihan isänikin (Mikko Vastamäki) 90-luvulla Interin edustusjoukkueen maalivahtivalmentajana. Inter on minulle tärkeä seura jo vuosien takaa. Ammatillisesta näkökulmasta tämä on uusi haaste, johon ehdottomasti halusin tarttua. Viime kaudella olin jo veikkausliigajoukkueen mukana, mutta en säännöllisesti. Nyt pääsen tekemään hommia ammattilaispelaajien kanssa päivittäin. Valmennustiimin huippuammattilaisten kanssa työskentelyä odotan myös innolla ja tulen varmasti oppimaan paljon, Vastamäki kertoo innoissaan.

Vastamäen valmennusura lähti kunnolla käyntiin 2014, kun hän perusti yhdessä Eemeli Reposen kanssa yrityksen nimeltä Maalivahtiklubi, jonka myötä kokemusta kertyi useista seuroista ympäri Varsinais-Suomea ja Satakuntaa. Tämän jälkeen hän suuntasi jo edellä mainitulle pääkaupunkiseudulle.
– 2018-2020 toimin Vantaan Jalkapalloseuran maalivahtivalmennuspäällikkönä. VJS on kovaa eteenpäin menevä seura ja oli hienoa olla siinä kehitystyössä mukana, loistavien ammattilaisten kanssa. 2018 sain myös loistavan mahdollisuuden alkaa työskennellä U-17 tyttömaajoukkueen kanssa. Haikein mielin jättäydyin toiminnasta tämän vuoden lopussa, jotta voin laittaa sataprosenttisen työpanokseni FC Interin hyväksi. Maajoukkuetoiminnassa vietettyyn aikaan mahtuu paljon oppimista, kokemuksia ja tapahtumia, mutta ennen kaikkea iso määrä hienoja ihmisiä.
– 2021 Meni FC Hongan palveluksessa ja siellä olin U12-joukkueista ylöspäin miesten edustusjoukkueeseen asti jollain tavalla jokaisen joukkueen mukana. Honka oli hieno paikka olla töissä ja seura on erinomaisesti hoidettu. Seurassa on paljon huippuvalmentajia ja olin onnekas päästessäni työskentelemään heidän kanssaan, Ville avaa työkokemuksiaan.
Itseään rehellisenä ja vaativana valmentajana pitävä Vastamäki odottaa innoissaan, että pääsee jakamaan oppejaan muun muassa edustusjoukkueen kassarikaksikko Matias Riikoselle ja Walter Viitalalle. Hänen mielestään Interillä on kiinnitettynä kerrassaan mainiot kaverit tolppien väliin.
– Meillä on kasassa erinomainen maalivahtikaksikko. Molemmilla on kokemusta ulkomailta asti ja molemmat pystyvät esimerkiksi avaamaan peliä ja puolustamaan boksia loistavan torjuntatyöskentelyn lisäksi. Molemmilla on tavoitteet vielä ulkomailla, joten on aivan mahtavaa päästä auttamaan molempia tämän tavoitteen saavuttamisessa. Joukkueessa on kaksi huippumaalivahtia, niin ei tämän paremmin voisi uusi projekti alkaa, Vastamäki puntaroi.
Vastamäki mainitsi maalivahtien ulkomaan tavoitteet, joten kysytään tasapuolisuuden nimissä, mitkä ovat hänen omat lähitulevaisuuden tavoitteensa nuorena maalivahtivalmentajana.
– Totta kai ulkomailla valmentaminen kiinnostaa, mutta en ole tehnyt itselleni suunnitelmaa sen suhteen. Ajattelen asian niin, että kova työ palkitsee ja kun nauttii siitä mitä tekee, niin hyviä asioita tapahtuu. Kaikki keskittyminen on tässä hetkessä ja FC Interissä, valmennusryhmän tuore vahvistus myhäilee.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit