Viikonloppuna pelattiin sekä P17- että P20 SM-karsintasarjaa

(Kuvaus: Tara Jaakkola)

 

P17 SM- karsintasarjaa pelattiin jälleen lauantaina, lopputulos 4–3 VJS:n hyväksi. Alla päävalmentaja Jami Walleniuksen mietteitä:

-Oletuksena VJS otteluun oli, että pelistä tulee tasainen vääntö, molemmilla joukkueilla on sama pelitapa ja peli tulee ratkeamaan sen joukkueen hyväksi, kumpi tekee vähemmän virheitä pelin osa-alueiden vaarallisilla alueilla.

-Edelliseen peliin verrattuna olimme mielestäni parantaneet pallollista peliämme, varsinkin pelin avaamisen suhteen. Valitettavasti hyvä alku kariutui 22 minuutin kohdalla, kun annoimme vastustajalle rangaistuspotkun sivurajan jälkitilanteesta. Viisi minuuttia myöhemmin VJS:n laitapelaaja ajoi laidasta sisään, todella upea laukaus meni aivan takakulmaan ja peli 2–0 vastustajalle. Tulimme peliin takaisin todella hienolla pelaamisella, lyhyestä avauksesta koko kentän läpi ja pallo Valentin Purosalon toimesta Idrikselle maalin eteen ja tauolle mentiin 2–1 tilanteesta, Wallenius kertoo.

-Toinen jakso alkoi jälleen hyvin, mutta VJS siirtyi siitä huolimatta 3–1 johtoon. Tulimme jälleen peliin mukaan hyvällä pelaamisella oikealta laidalta, pallo takaviistoon Nils Pohjanheimolle ja peli oli 3–2. Valitettavasti virhearvioinnin seurauksena meidän alimmainen pelaajamme menetti pallon ja peli oli jo 4–2. Tässä vaiheessa peli aaltoili päästä päähän, meidän ottaessa vähän enemmän riskejä se loi vaarallisia vastaiskuja meidän puolustusalueellemme. Teimme jälleen maalin hyvän pelaamisen ansiosta oikealta puolelta ja pallo toimitettiin maalin eteen, josta VJS pelaaja laittoi sen ahdistettuna omaan maaliin. Peliaikaa tässä vaiheessa oli enää kolme minuuttia, mutta saimme vain muutaman puolittaisen hässäkän VJS maalille aikaan, kommentoi Wallenius.

-Positiivista on se, että tehdyt maalit olivat todella hienosti rakennettu ja viimeistelty. VJS teki vähemmän ratkaisevia virheitä ansaiten voittonsa ja meidän on syytä palata treenikentälle tekemään asiat vieläkin paremmin, Wallenius toteaa.

P20 SM-karsinta: FC Inter – TPS, lopputulos 0–0

Päävalmentaja Jari Lähde kommentoi seuraavasti:

-Aurinko, runsaslukuinen yleisö, kotikenttä ja vastassa koppinaapuri TPS. Fiilis kohosi pitkän tumman talven jälkeen. Vaaralliset maalipaikat, vapaapotkut, kulmat sekä pelin hallintajaksot aika tasan ensimmäiset 70 minuuttia. Oikeudenmukainen lopputulos, toteaa Lähde.

-Pelin loppua kohti TPS sai selkeästi peliä pallollisesti hallittua. Se onkin asia, mitä pitää jatkossa parantaa. Jaksoimme kuitenkin loppuun asti puolustaa joukkueena todella hyvin. Joukkueemme sitoutuminen peliin lähestyttävillä taktillisilla asioilla oli kiitettävän hyvää. Ja saimmekin hyvää jatkoa edelliseen suoritukseen Lopa pelistä. Selkeä parannus ihan jokaisella pelaajalla, josta on hyvä lähteä seuraavaan peliin. Kentällä oli myös pelaajia, joilla ei tältä kaudelta vielä säännöllisiä peliminuutteja ole sekä takana myös rikkonainen viime kausi, mikä nostaa suorituksen arvoa, arvioi Lähde.

-Maanantaina takaisin treenikentälle ja työ jatkuu kohti ensi lauantain myöhäisottelua, hyvin sarjan aloittanutta HJS:aa vastaan, Lähde summaa.

 

Seuraavat ottelut:

P17 sarja: 19.3.2022 Turku Energia Areena FC Inter – PPJ klo 14.15

P20 sarja: 19.3.2022 Säästöpankki Areena HJS – FC Inter klo 20.15

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit