Veritas Stadion tänään kymmenen vuoden ikään

14.5.2013

Interin ja TPS:n kotikenttä Veritas Stadion täyttää päivälleen tänään keskiviikkona 10 vuotta. Kupittaalla on tosin pelattu jalkapalloa paljon ennen nykymuotoisen Stadionin käyttöönottoa. Veritas Stadion käsittää nykyään vuonna 2003 valmistuneen pääkatsomon, vuonna 2009 naisten EM-kisojeja varten valmistuneen päätykatsomon ja vuoden 1952 Olympiakisoja varten rakennetun Olympiakatsomon.

Veritas Stadion otettiin käyttöön virallisesti 15.5.2003. Stadionin avausotteluna pelattiin sen arvolle sopivasti Turun paikallisottelu Interin ja TPS:n välillä. Tuossa ottelussa vierasjoukkueen statuksella pelannut TPS oli vahvempi lukemin 2-0(0-0). Veritas Stadionin avausmaalin iski nykyinen TPS-pomo Marco Casagrande. Ottelun loppulukemat teki varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Mikko Korhonen.

Interin ensimmäisen maalin Veritaksella teki 26.5.2003 Hakaa vastaan pelatussa ottelussa nykyään HJK:ssa pelaava Mathias Lindström. ”Massen” maali tuossa ottelussa oli lopulta laiha lohtu, sillä Haka vei ottelun lopulta nimiinsä 2-4(2-1). Ensimmäistä voittoaan Inter pääsi juhlimaan uudella stadionilla vasta 30.6., kun joukkue onnistui voittamaan FC Jazzin lukemin 2-0(2-0). Ottelun maaleista porilaisten kaadossa vastasivat argentiinalaiset Aristides Pertot ja Luciano Alvarez.

Jos Interin ensimmäinen vuosi Veritas Stadionilla oli vaikea, niin toista voi sanoa vuodesta 2008, jolloin Inter pääsi juhlimaan seurahistorian ensimmäistä Suomen mestaruutta. Mestaruus varmistui lopulta kauden viimeisessä ottelussa FF Jaroa vastaan. Maalit Interin riemukkaaseen 2-0(1-0) voittoon päättyneessä ottelussa tekivät Severi Paajanen ja kroaattihyökkääjä Domagoj Abramovic.

Kaudella 2008 Veritas Stadionilla juhli myös Suomen U21-maajoukkue. Markku Kanervan luotsaama ryhmä eteni tuolloin nimittäin EM-lopputurnaukseen voittamalla Veritas Stadionilla pelatussa ottelussa rankkarikisan jälkeen Sveitsin. Turkulaisista pelaajista tuossa ikimuistoisessa ottelussa olivat kentällä Interin Joni Aho, Mika Ojala ja Timo Furuholm sekä TPS:n Kasper Hämäläinen. Myös nykyään Inter-paitaa kantava Tuomo Turunen oli mukana ottelussa.

Suurimmat yleisömäärät Veritas Stadionilla nähdään Turun paikallisotteluissa Interin ja TPS:n välillä. Veritas Stadionin yleisöennätys on juuri TPS-Inter – ottelusta elokuulta 2009, jolloin ottelua saapui seuraaman peräti 9089 katsojaa.

Veritas Stadionilla pelattuja paikallisotteluita on hallinnut TPS, joka on voittanut 21 Veritaksella pelatusta derbystä kahdeksan. Inter on vastaavasti päässyt juhlimaan voittoa viisi kertaa, kun taas tasapeliin on päädytty kahdeksasti. Jos TPS on niskan päällä voittojen määrässä, niin tehdyt maalit menevät niukasti sinimustaan leiriin lukemin 29-28.

Oman lisänsä Veritas Stadionille tuovat myös Euro-ottelut, joita tällä kaudella pelaavat molemmat turkulaisjoukkueet. Sekä Inter että TPS ovat mukana Eurooppa Liigan ensimmäisellä karsintakierroksella, joiden ensimmäinen osaottelu pelataan 4.7.

Veritas Stadion on ollut nykyisessä muodossaan myös arvokisaotteluiden näyttämönä. Stadionilla on pelattu poikien alle 17-vuotiaiden MM-kisojen otteluita vuonna 2003 ja naisten EM-kisojen otteluita elokuussa 2009. Näiden lisäksi Veritas Stadionilla on pelattu myös kaksi miesten A-maaottelua, Valko-Venäjää ja Belgiaa vastaan. Miesten A-maaottelu on luvassa Veritaksella myös elokuussa, jolloin Suomi kohtaa Slovenian.

Seuraava Veikkausliigaottelu Veritas Stadionilla pelataan jo tulevana perjantaina Interin ja Vaasan Palloseuran välillä. Kello 18.30 alkava ottelu on samalla stadionin 10-vuotisjuhlaottelu. Juhlaottelun kunniaksi pääsyliput otteluun maksavat vain 10 euroa.