Valmentajatiimiin muutoksia kaudelle 2023

FC Interin valmentajat Erol Ates ja Xavi Calabuig jättävät Interin edustusjoukkueen valmennustiimin. Tulevan kauden valmennustiimi julkaistaan marraskuun alussa.

– Erol oli pitkään mukana edustusjoukkueen valmennustiimissä ja vastasi myös kaksi vuotta (2019 ja 2020) reservijoukkueen vastuuvalmentajan tehtävistä. Olemme kiitollisia hänen panoksestaan Interissä valmentajana, ja toivomme hänelle kaikkea hyvää tulevaisuudessa. Myös Xavi teki hyvää työtä edustusjoukkueen kanssa kauden aikana, josta seura on kiitollinen. Toivomme molemmille kaikkea hyvää tulevaisuudessa, urheilutoimenjohtaja Jani Meriläinen kiittää valmentajia.

 

Erol Ates aloitti Inter-matkansa jo juniorina ja kokee nyt olevan aika ottaa askel eteenpäin.

– Olen aloittanut matkani sinimustissa pienenä poikana, käynyt pelaajana kaikki ikäluokat läpi ja kävin treenaamassa edustusjoukkueenkin kanssa. Toimin viisi vuotta valmentajana, aloitin junnuissa ja sitten siirryin edustusjoukkueeseen. Rakastan tätä seuraa ja nämä värit ovat sydämessäni aina. Toki lähden hieman haikein mielin, mutta olen saanut seuralta paljon oppeja ja myös antanut paljon. Nyt koen, että on oikea aika ottaa elämässä uusi askel eteenpäin. Toivon kaikkea hyvää kasvattajaseuralleni, eiköhän taas jossain vaiheessa tiet kohtaa. Kiitos!

 

Kauden 2023 valmennustiimi julkaistaan marraskuun alkupuolella.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.Ilves-Kissat31025 - 11-63
9.FC Honka20113 - 4-11
10.VJS20023 - 5-20
11.SexyPöxyt20022 - 5-30

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit