ValmentajaAkatemian toiminta käynnistynyt

29.11.2019

Seurayhteisön valmennustoiminnan kehittäjä Mika Hemmilä vastaa ValmentajaAkatemian toiminnasta.


Alueen ValmentajaAkatemia-toiminta on käynnistetty osana Palloliiton Seurayhteisön valmennusosaamisen kehittäjä -pilottia. Pilotissa FC Inter huolehtii yhdessä yhteistyöseurojen kanssa alueen seurojen valmentajakoulutuksesta. Mukana pilotissa ovat FC Interin lisäksi yhteistyöseurat Turun Nappulaliiga, Kaarinan Pojat, Piikkiön Palloseura ja Pargas IF.

Seurayhteisön valmentajille suunnattu ValmentajaAkatemia on ehtinyt kokoontua syksyn aikana jo kolmesti. Yhteistyöseurat valitsevat Akatemiaan valmentajiaan, joilla on jo kokemusta valmentamisesta sekä yhä vahva motivaatio kehittyä omalla valmentajapolullaan vahvistaen näin oman seuransa valmennusosaamista. Akatemiassa on tällä hetkellä mukana reilut 10 valmentajaa, jotka edustavat kaikkia viittä seurayhteisön seuraa.

ValmentajaAkatemia keskittyy erityisesi valmentajien pedagogisen osaamisen vahvistamiseen. Samalla monipuolistetaan valmentajien lajiosaamista ja lisätään vuorovaikutusta ei vain oman seuran vaan laajemmin alueen valmentajien kesken. Tavoitteena on tarjota uusia näkökulmia valmentajuuteen ja jalkapalloon ylipäätään. Akatemian tarkoituksena on myös motivoida valmentajia jatkamaan henkilökohtaista kehityspolkuaan myös tulevaisuudessa.

Akatemian valmentajat kokoontuvat kerran kuussa. Tapaamisten välillä valmentajat saavat henkilökohtaista ohjausta kukin oman seuransa toimintaympäristössä.

– Vastaavaa valmentajien koulutusmallia ei ole vielä muiden seurayhteisöiden sisällä. Eri organisaatioilla on toki omia valmentajatapaamisiaan, mutta omaa opetussuunnitelmaansa seuraavan Akatemian järjestelmällisyys ja pitkäjänteisyys tekevät siitä ainutlaatuisen. Tavoitteena on, että tästä toiminnasta saadun kokemuksen perusteella malli voitaisiin jakaa myös maan muihin seurayhteisöihin, Akatemiasta vastaava Mika Hemmilä kertoo.

ValmentajaAkatemia vakinaistetaan osaksi Interin valmentajapolkua. Jatkossa Akatemiassa tullaan tarjoamaan myös entistä tiiviimpää yhteistyötä alueen huippuvalmentajien ja muiden alan asiantuntijoiden kanssa.

Akatemiaan avataan myös muutama paikka seurayhteisön ulkopuolisille motivoituneille valmentajille. Mukaan on mahdollista liittyä vielä kuluvan vuoden aikana. Mikäli olet kiinnostunut ValmentajaAkatemian toiminnasta, ole yhteydessä:

Mika Hemmilä
Seurayhteisön valmennustoiminnan kehittäjä
puh. 040 524 6487
mika.hemmila@fcinter.fi