Ultraboyz lahjoittaa 50 lippua kauden kotiavaukseen

 

FC Interin toiminta on muiden urheiluseurojen tavoin kohdannut suuria haasteita vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Lukemattomat kannattajat ovat näyttäneet tänä aikana tukensa seuralle mm. ostamalla fanituotteita, kausikortteja ja lippuja kauden ensimmäiseen kotimatsiin, jonka ajankohdasta ei ole vielä tietoa.

Ultraboyz, toinen FC Interin kannattajaryhmistä, tukee seuraa ja samalla montaa muuta merkittävällä 50 ottelulipun lahjoituksella. Ultraboyzin ostamat 50 lippua oikeuttavat pääsyyn kauden kotiavaukseen. Liput tullaan jakamaan niitä tarvitseville ennen kyseistä ottelua.

– Koska FC Inter on tuonut elämäämme mittaamattomasti ilon ja riemun hetkiä, Ultraboyz haluaa omalta osaltaan auttaa sinimustan perheemme jäseniä. Olemme hankkineet 50 pääsylippua kannattajakatsomolohkoon jaettaviksi erityisryhmille ilmaiseksi. Haluamme mahdollisimman monen pääsevän kokemaan samoja ilon ja riemun hetkiä, joita mekin olemme kokeneet FC Interin mukana ja tulemme kokemaan vielä runsaasti tulevaisuudessakin, Ultraboyzin SLO Jarmo Koivula kertoo ja jatkaa:

– Tänä pakotetun sosiaalisen eristäytymisen aikana monella on varmasti vaikeaa ja tulevaisuus näyttää epävarmalta. Ultraboyz haluaa kannustaa kaikkia uskomaan valoisampaan tulevaisuuteen ja toivomme tämän apumme tuovan hieman valoa arjen harmauteen.

Lippujen käytännön jakamisesta tiedotetaan erikseen FC Interin ja Ultraboyzin kanavissa ennen kauden ensimmäistä ottelua.

Kiitos tuestanne Ultraboyz!

Osta liput kauden kotiavaukseen

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit