U16-maajoukkuepelaaja Rasmus Tuomelle uusi sopimus Interiin

Vuonna 2008 syntynyt Interin akatemiapelaaja Rasmus Tuomi on tehnyt pelaajasopimuksen Interin kanssa. 16-vuotiaan keskikenttäpelaajan sopimus kestää vuoden 2025 loppuun ja sopimus sisältää seuran option kaudesta 2026.

Yhdeksänvuotiaasta asti Interissä pelannut Tuomi on pelannut ikäluokkansa U15- ja U16-maajoukkueissa kaikkiaan jo 13 ottelua.

Tuomi on ollut edustusjoukkueen harjoituksissa mukana talven harjoittelujaksolla ja pelasi ensimmäistä kertaa edustusjoukkueen paidassa viime lauantain SalPa-ottelussa. Päävalmentaja Vesa Vasara näkee uuden sopimuspelaajan mielenkiintoisena tulevaisuutta ajatellen.

– Rasmus on selkeästi lahjakas keskikenttäpelaaja, ei missään nimessä vielä valmis, mutta lahjakas. Tällä hetkellä näyttää siltä, että hänellä on mahdollisuus murtautua muutaman vuoden sisällä edustusjoukkueeseen. Tämä on hyvä steppi tehdä nyt sopimus ja keskittyä tekemiseen, ymmärtäen sen, että paljon töitä on edessä.

– Rasmus on tarpeeksi rohkea ja teknisesti taitava pelaaja. Hän on muutenkin mielenkiintoinen persoona ja kaikin puolin lahjakas myös siltä osin, että hänestä voi tulla ammattilaisjalkapalloilija, Vasara kiteyttää.

Tuomen aikaisempi akatemiasopimus Interin  kanssa oli kausille 2023-2024.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.VPS641112 - 7513
2.KuPS633010 - 6412
3.SJK63309 - 6312
4.HJK623111 - 839
5.FC Haka52218 - 538
6.IFK Mariehamn52129 - 817

7.Ilves52128 - 9-17
8.Gnistan520310 - 12-26
9.FC Inter51228 - 10-25
10.AC Oulu50238 - 11-32
11.EIF50235 - 8-32
12.FC Lahti50231 - 9-82

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2541021 - 111013
2.P-Iirot541014 - 7713
3.HJS532014 - 8611
4.Tampere United631214 - 6810
5.TPV63129 - 8110
6.EBK531111 - 11010

7.VJS622215 - 968
8.Ilves/2611410 - 13-34
9.Ilves-Kissat61058 - 23-153
10.FC Honka50237 - 12-52
11.SexyPöxyt50054 - 19-150

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit