Tamminen on täällä taas

 

Turkulaiset jalkapalloihmiset pääsevät näkemään Matias Tammisen otteita Inter-paidassa myös kaudella 2024. Kausilla 2022 ja 2023 liki kaikissa Interin Veikkausliigan otteluissa pelannut Tamminen on solminut uuden sopimuksen seuran kanssa.

Viime kaudella enenevässä määrin vastuuta hyökkäyksen laidalla saanut kookas Tamminen siirtyi Interiin jo vuoden 2020 lopulla, mutta vietti ensimmäisen kautensa kotikaupunkinsa Kotkan KTP:ssa. Kaikkiaan 22-vuotias pelaaja on pelannut 101 Veikkausliigan ottelussa ja tehnyt 12 maalia, joista ensimmäiset jo kaudella 2019 RoPS:n riveissä.

FC Interin päävalmentaja Vesa Vasara näkee 194-senttisen Tammisen kaipaavan pysyvyyttä kentällä.

– Matias istutetaan tänä vuonna suoraviivaiseksi laitapelaajaksi ja toivottavasti löydämme hänelle siinä selkeän paikan. Hän on joutunut aikaisemmin pelaamaan erilaisissa rooleissa ja sopivan roolin löytyminen olisi tärkeää. Koemme, että hän on erittäin sopiva pelaaja meidän pelitapaamme, Vasara arvioi.

Tamminen liittyy FC Interin harjoitusvahvuuteen jo tänään tiistaina ja on valmennuksen käytettävissä jo lauantain harjoitusottelussa SalPaa vastaan.

 

Tammisen omia tunnelmia paluusta Interiin myöhemmin Interin some-kanavissa julkaistavassa haastattelussa.

Seuraa Interiä InstagramissaFacebookissa ja Youtubessa, niin näet haastattelut ensimmäisenä!

Sivu päivitetty 02.05.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.VPS541011 - 5613
2.SJK63309 - 6312
3.HJK623111 - 839
4.KuPS52308 - 539
5.FC Haka52218 - 538
6.IFK Mariehamn52129 - 817

7.Ilves52128 - 9-17
8.Gnistan520310 - 12-26
9.FC Inter51228 - 10-25
10.AC Oulu50238 - 11-32
11.EIF50235 - 8-32
12.FC Lahti50231 - 9-82

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2541021 - 111013
2.P-Iirot541014 - 7713
3.HJS532014 - 8611
4.Tampere United631214 - 6810
5.TPV63129 - 8110
6.EBK531111 - 11010

7.VJS622215 - 968
8.Ilves/2611410 - 13-34
9.Ilves-Kissat61058 - 23-153
10.FC Honka50237 - 12-52
11.SexyPöxyt50054 - 19-150

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit