Taitokoulut käynnistyvät paluumuuttaja Doan Mirelin johdolla

30.8.2019

Interissä kausilla 2017 ja 2018 juniorivalmentajana toiminut Doan Mirel palaa seuraan.

Kaudella 2019 Turkin tunnetuimmassa akatemiaseurassa Altenordussa valmentanut Mirel on Interille mieluinen paluumuuttaja. Interissä ollessaan hän oli osaltaan nostamassa nuorimpien junioriryhmien toiminnan tasoa ylöspäin ja hänet palkittiin kauden 2018 jälkeen Interissä Vuoden seurakehittäjän palkinnolla.

Ensi kaudella Mirelin tehtäviin kuuluvat ikäluokan 2009 vastuuvalmentajan ja B-ikäluokan apuvalmentajan roolit, sekä akatemiaryhmien aamuharjoitukset, nuorimpien ikäluokkien taitokoulujen pitäminen ja valmentajien tukeminen.

– Odotan innolla paluuta tuttuun ympäristöön, jossa toiminnan ja pelaajien suunnitelmallinen ja pitkäjänteinen kehittäminen on keskiössä, toteaa Mirel.

Mirelin johdolla käynnistyvät seuran omat taitokoulut jo ensi viikolla. Taitokoulussa painopiste on pelaajien henkilökohtaisen tekniikan kehittämisessä. Harjoitukset on tarkoitettu 2008 ja nuoremmille ikäluokkien pelaajille, jotka omaavat intohimon itsensä kehittämiseen. Mirelin mukana harjoituksissa on myös seuran päätoimisia valmentajia.