Sunnuntaina SM-karsinnoissa A-junioreiden Turun derby

P20 ja P17 SM-karsinnat jatkuvat FC Interin A- ja B-junioreiden osalta jälleen viikonloppuna. Edellisviikon tavoin myös tulevana viikonloppuna otellaan Turun derby, kun tällä kertaa A-junioreiden on aika kohdata naapuriseura TPS. B-juniorit matkustavat sunnuntaina Tuusulaan Pallokerho Keski-Uusimaan vieraaksi.

Lähtökohdat A-junioreiden paikalliskamppailuun ovat erittäin mielenkiintoiset, sillä Inter lähtee otteluun sarjan kolmannelta sijalta ja TPS on vain yhden pisteen perässä, kaksi sijaa alempana. Edellisessä ottelussaan A-juniorit murskasivat Haka juniorit peräti 10-0, kun taas tuleva vastustaja TPS taipui FC Espoolle luvuin 1-2. Viime otteluissaan Interin A-juniorit ovat yltäneet hyvään vireeseen ja ovat voittaneet kaksi otteluaan peräjälkeen. Paikallisottelut ovat aina erityisiä pelejä ja joukkueen vastuuvalmentaja Niko Valikainen odottaakin jo kuumeisesti sunnuntain paikallisottelua.

-Kyllä tässä jo kovasti odotetaan sunnuntaita. Luvassa on kauden tähän asti isoin ja tärkein peli. Derbyt ovat aina kauden kohokohtia ja niitä eivät kummankaan joukkueen pelaajat halua missään nimessä hävitä. Sunnuntaina on varmasti luvassa huikea tapahtuma ja toivottavasti paikalle saapuu paljon katsojia nauttimaan hienosta tapahtumasta, toivoo Valikainen.

 

Edellisessä ottelussaan TPS:n kanssa tasapeliin päätyneet B-juniorit kohtaavat sunnuntaina vieraspelissä PKKU:n. Ottelu on joukkueelle todella tärkeä, sillä PKKU on sarjataulukossa vain yhden sijan Interiä ylempänä. Vastustaja on kerännyt kauden viidestä ottelustaan neljä pistettä Interiä enemmän, joten nyt olisi mitä parhain mahdollisuus kuroa piste-eroa umpeen. B-junioreiden valmentaja Jussi Nuorela ymmärtää ottelun tärkeyden, mutta lähtee otteluun luottavaisin mielin.

-Nyt on luvassa oikea kuuden pisteen peli. Olemme vastustajan kanssa samoilla sijoilla sarjataulukossa, joten ottelu on erittäin tärkeä niin meille, kuin myös vastustajallemme. Luottavaisin mielin lähdetään kohti sunnuntain ottelua, toteaa Nuorela.

Interin B-junioreiden peliotteet ovat edellisissä otteluissa olleet varsin hyviä ja joukkue on rakentanut useita hyviä maalintekotilanteita. Hyvistä otteista huolimatta voittoja karsintojen viidestä ottelusta joukkueella on silti vain yksi. Nuorela tiedostaa tilanteen, mutta uskoo tulosten kääntyvän voitokkaiksi, jos joukkue jatkaa hyviä otteitaan.

-On hyvin tärkeää, että joukkue jaksaa uskoa omaan tekemiseen, koska olemme pelanneet hyvin, vaikka voittoja ei ole liiemmin vielä tullut. Uskon todella, että kun jatketaan hyvää tekemistä, niin lopulta myös tulos tulee, Nuorela sanoo toiveikkaana.

 

A-juniorit:
TPS – FC Inter 8.3.2020 klo 16.15 | Kupittaa 5

B-juniorit:
PKKU – FC Inter 8.3.2020 klo 14.30 | Tuusula UK

 

Artikkelikuva: Nina Forsten-Lindman

Sivu päivitetty 06.03.2020

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit