SM-karsinnat jatkuvat lauantaina 8.2.


Tulevana lauantaina jännitetään useamman sinimustan joukkueen puolesta. Suomen Cupin ottelun lisäksi A- ja B-juniorit jatkavat taivaltaan viime viikolla alkaneissa SM-karsinnoissa.

Edellisessä ottelussaan tasapisteisiin FC Espoon kanssa päättyneet A-juniorit matkaavat Tampereelle Ilveksen vieraaksi. Joukkueen valmentaja Niko Valikainen ennakoi kahden seuraavan ottelun lukeutuvan karsinnan haastavimpiin.

– Ilves on lähtökohtaisesti yksi sarjan kovimmista ja sillä on paljon laadukasta pelaajamateriaalia ja heti perään kohtaamme kovan SJK:n. Jos meinaamme ottaa pisteenkin Ilvestä vastaan, meillä ei ole varaa samoihin virheisiin, joita teimme viime pelissä ja etenkin erikoistilanteisiin täytyy kiinnittää huomiota, Valikainen ennakoi.

Kovasta vastustajasta huolimatta joukkueen henki on korkealla.

– Oman joukkueen tilanne on hyvä ja luottavainen. Luotamme siihen, että jokainen hoitaa oman ruutunsa ja sitten nähdään mihin se riittää. Näissä peleissä jokainen pääsee myös mittaamaan omaa tasoaan Suomen kärkeä vastaan, mikä on aina hyväksi. Ei tästä paineita sen enempää kannata ottaa, Valikainen muistuttelee.

B-juniorit matkaavat edustusjoukkueen tavoin Talin jalkapallohalliin, jossa vastaan asettuu Helsingin Palloseuran ja FC POHU:n yhteinen joukkue. Vastustaja on Interille vieras, sillä kumpikaan vastustajajoukkueista ei pelannut viime vuonna SM-karsinnassa.

– Vieraspeli Helsingissä ei lähtökohtaisesti ole koskaan helppo. Etenkin viime ottelun tasapelin jälkeen tämä lukeutuu kuitenkin niihin matseihin, jotka pitää hoitaa päästäkseen SM-sarjaan, joukkueen valmentaja Jussi Nuorela toteaa.

B-junioreiden ottelu alkaa Talin jalkapallohallissa heti Suomen Cupin HJK – FC Inter -ottelun päätyttyä. Tervetuloa kannustamaan myös nuoremmat sinimustat voittoon!

 

A-juniorit
Ilves – FC Inter 8.2.2020 klo 11.45 | Pirkkahalli C

B-juniorit
HPS/FC POHU YJ – FC Inter 8.2.2020 klo 16.00 | Talin jalkapallohalli

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit