FC Inter ja hollantilainen Rodney Klooster ovat allekirjoittaneet vuoden mittaisen pelaajasopimuksen.

Klooster aloitti ammattilaisuransa hollantilaisessa FC Dordrechtissä. Ensimmäisen ulkomaansopimuksensa nyt 23-vuotias Klooster solmi jo 20-vuotiaana slovakialaisseura AS Trencinin kanssa, minkä myötä myös Eurooppa-liigan ottelut tulivat tutuiksi. Vuoden jälkeen tie vei takaisin kotiin Hollantiin, tällä kertaa FC Eindhoveniin. Viimeisin sopimus hänellä oli bulgarialaisen pääsarjaseura Botev Plovdivin kanssa. Klooster jätti bulgarialaisseuran marraskuussa päävalmentajan vaihduttua.

Marraskuun jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon. Klooster kertoo tarjouksia tulleen useista maista ja sarjoista, mutta lopulta uudeksi kodiksi valikoitui Inter.

– Kuulin Interistä paljon hyvää ja otin seurasta itse selvää, sillä haluan tietää millaiseen seuraan olen menossa. Kyselin myös Interissä nyt pari viikkoa harjoitelleelta Rick Kettingiltä seurasta. Rick kertoi todella nauttineensa ajastaan täällä. Totesin, että jos Rick viihtyy, viihdyn varmasti minäkin. Jo näin päivän jälkeen huomaan valinneeni oikein, Klooster hymähtää.

Interin päävalmentaja José Riveiron mukaan Kloosterin pelipaikka FC Interissä on pääasiassa oikealla laidalla wing-backina.

– Rodney on pelipaikaltaan sekoitus laitapuolustajaa ja laitahyökkääjää eli uskon hänen sopivan hyvin joukkueessamme wing-backin paikalle. Hän on hyvä yhdistelmä fyysisiä ominaisuuksia ja pallonkäsittelytaitoa. Laidalla tarvitsemme hänen kaltaistaan monipuolista pelaajaa, jolta onnistuvat niin keskitykset kuin puolustuksen kaksinkamppailutkin. Pelaajana Rodney on vielä suhteellisen nuori, mutta hänellä on silti jo kokemusta niin kotimaastaan kuin muualtakin, Riveiro kuvailee.

Klooster liittyy joukkueharjoituksiin intoa täynnä. Tavoitteet kaudelle ovat myös selvät.

– Olen todellinen joukkuepelaaja, joten tavoitteeni ovat koko joukkueen tavoitteita. Totta kai jokaisen joukkueen unelmana on olla mestareita ja uskon, että meillä on siihen aito mahdollisuus. Odotan myös paljon Eurooppa-liigan otteluita. Näistä tilaisuuksista tulee ottaa kaikki mahdollinen irti, Klooster toteaa.

Kloosterin kansainvälisen peliluvan odotetaan tulevan ajoissa lauantaiseen Suomen Cupin otteluun.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit