Rick Ketting FC Interiin

12.1.2020

 

FC Inter ja viime kauden IFK Mariehamnia edustanut 23-vuotias hollantilainen Rick Ketting ovat solmineet yksivuotisen pelaajasopimuksen.

Ketting on hollantilaisen Sparta Rotterdamin kasvatti. Hän oli jo nuorena mukana nostamassa kasvattajaseuraansa Hollannin korkeimmalle sarjatasolle kaudella 2015-2016. Topparin tie kävi Suomeen ensikertaa viime kaudella tämän allekirjoitettua sopimuksen maarianhaminalaisseuran kanssa.

Kettingille viime kausi oli henkilökohtaisesti menestyksekäs. Hän pelasi kauden aikana kaikissa IFK Mariehamnin Veikkausliigaotteluissa yhtä pelikiellosta johtunutta poisjääntiä lukuun ottamatta. Ketting oli myös Veikkausliigan eniten maaleja tehnyt puolustaja sekä IFK Mariehamnin kannattajien valinta vuoden pelaajaksi. Lisäksi hänet valittiin kahdesti Veikkausliigan kuukauden joukkueeseen.

Interin päävalmentaja José Riveiro on erittäin tyytyväinen joukkueensa uusimpaan sopimuspelaajaan. Riveiron mukaan liki 190-senttisen topparin parhaat ominaisuudet tulevat esille nimenomaan puolustustehtävissä.

– Fyysisen kokonsa lisäksi Rick on myös iso persoona. Hänen otteensa viime kaudella Maarianhaminassa tekivät hänestä kiinnostavan pelaajan. Hän on erittäin hyvä puolustamaan ja siitä kertovat hänen erinomaiset kaksinkamppailu- ja pääpallotilastonsa. Rick tuo joukkueeseemme ennen kaikkea lisää puolustusvoimaa ja rohkeutta pelipaikalleen. Hänellä on kuitenkin kykyä osallistua myös pelinrakentamiseen, Riveiro kiteyttää.

Ketting on seurannut FC Interin otteita tarkkaan ja lisätietoa seurasta on antanut Norjan pääsarjaan Interistä siirtynyt maanmies Daan Klinkenberg.  Ketting on ensimmäisen päivänsä jälkeen erittäin tyytyväinen valintaansa.

– Nautin todella ajastani IFK Mariehamnissa ja koen kehittyneeni sekä pelaajana että ihmisenä. Tälle vuodelle sain tarjouksia eri maista ja sarjoista. Pelasin FC Interiä vastaan kolmesti viime kaudella, ja kokemukset Veritas Stadionista olivat hyviä. Juttelin myös Daanin kanssa ennen päätöstäni, ja hän kehui seuran ammattimaisuutta ja kehittymistä tukevaa ilmapiiriä. Sain itse saman tunteen valmentajan kanssa keskustellessani, Ketting analysoi ja jatkaa:

– Tänä vuonna haluan kehittyä edelleen ja toivon voivani tuoda joukkueeseen jotain lisää. Odotan kautta todella ja toivottavasti kehitymme hyväksi joukkueeksi, josta hyötyvät sekä seura, henkilökunta, joukkue että yksittäiset pelaajat.

Ketting on joukkueen käytettävissä jo tulevana lauantaina 18.1. FC Floran vieraana pelattavassa harjoitusottelussa.

 

Kauden 2020 kausikortit tästä