Vuoden ensimmäisestä harjoitusottelusta voitto Turkuun

Inter pelasi vuoden 2023 ensimmäisen harjoitusottelunsa tänään lauantaina Tallinnassa, EJL Hallissa. Vastassa oli Viron korkeimmalla sarjatasolla pelaava JK Nõmme Kalju. Inter tahkoi ottelusta voiton Turkuun maalilukemin 0 – 2.

Interin päävalmentaja kuvailee peliä onnistuneeksi.

– Tämä oli kokonaisuudessaan hyvin energinen esitys, ja olen todella tyytyväinen meidän tekemiseen. Meillä oli pelaajia laajalla rintamalla, kaikkiaan 18 kenttäpelaajaa tänään kentällä, mikä on hyvä juttu. Aloitettiin peli tosi vahvasti, ja ensimmäinen vartti oli ihan meidän dominointia. Siitä jopa yllätyin kuinka hyvin oltiin pelissä mukana ja hereillä. Sitten kaverikin pääsi vähän peliin mukaan ja jouduttiin hieman muuttamaan meidän puolustamista, varsinkin puolikorkean blokin kanssa, mutta löydettiin siihen ratkaisu. Vastustaja olisi voinut tehdä maalin meidän huonoista syötön valinnoista ja huonoista haltuunotoista, ja sitten taas meillä oli muutama hyvä paikka. Mun mielestä oli aika vauhdikas ja värikäs ensimmäinen jakso, Wiss tiivistää pelin ensimmäistä puolikasta.

– Toisella jaksolla löydettiin hyvin tiloja, mistä päästiin avaamaan ja vastaliikkeet alkoivat toimimaan keskialueella. Ja sitten tehtiin toki kaksi tosi hienoa maalia. Sitten nuoret pojat tulivat kentälle viimeiseksi puoleksi tunniksi, ja esiintyivät aika mallikkaasti. Ei voi kun hattua nostaa näille nuorukaisille. Ehkä ollaan valittu ihan oikea tie heidän kanssa, että olivat joulukuun mukana ja nyt taas pari jätkää mukana täällä. Siinä on esimerkkiä muille Interin junnuille, Jallu kehuu tyytyväisenä.

Interin maalitilin ottelussa avasi 56. peliminuutilla Otto Lehtisalo puskumaalilla Matias Tammisen keskityksestä. Toinen maali syntyi vain 10 minuuttia myöhemmin, kun Elias Mastokangas antoi boksissa syötön Tommi Jyrylle, joka sijoitti pallon Kaljun verkkoon viimeistellen ottelun lukemiksi 0 – 2.

Ottelun kapteeni Tommi Jyry oli tyytyväinen harjoitusottelusta otettuun voittoon.

– Vaikka olikin nyt treenipeli, niin kaikkia pelejä lähetään voittamaan. Mun mielestä varsinkin toisella puoliajalla tänään oltiin aika hyviä, ja tuntuu hyvältä voittaa.

Jyryn mukaan treeneissä harjoiteltuja asioita saatiin näkyviin jonkin verran, ja uskoo voiton takana olevan usko joukkueen tekemiseen.

– Ensimmäinen puoliaika oli ehkä vähän hakemista, mutta musta tuntuu että toisella puoliajalla alettiin paremmin löytämään niitä asioita, mitä ollaan treenattu treeneissä. Mun mielestä meillä oli hyvä työmäärä tänään, ei se välttämättä kaunista ollut, mutta jaksettiin painaa hommia ja uskottiin meidän juttuun, ja se riitti tänään, Tommi summaa.

 

Kokoonpano

12  Matias Riikonen (mv)
2  Jussi Niska (60. min 31 Lucas Kagan)
4  Mikael Almén
6 Enoch Kofi Adu (60. min 33 Valtteri Berg)
9 Darren Smith (46. min 26 Otto Lehtisalo)
16 Tommi Jyry (kapt.)
19 Iiro Järvinen (46. min 14 Elias Mastokangas)
20 Juho Hyvärinen (60. min 25 Rodrigo Arciero)
22 Luka Kuittinen (46. min 30 Elias Vesala)
23 Daniel Rökman (60. min 32 Djoully Nzoko)
24 Timo Stavitski (46. min 21 Matias Tamminen)

 

Ottelun tallenne on katsottavissa videolta alta.

 

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit