Interille komea voitto Kotkasta

 

FC Interin ja KTP:n välinen liigataisto päättyi maanantaina Arto Tolsa Areenalla turkulaisjuhliin. Punaisissa pelannut Inter päihitti kotkalaiset maalein 1-4.

Ottelun avausmaalin iski KTP, kun Willian Pozo-Venta onnistui viimeistelemään maalin lähietäisyydeltä pelin 13. minuutilla. Inter ei harmitellut kauaa takaiskua, vaan vastasi siihen iskemällä kolme maalia vartin sisään aika välillä 25-40 peliminuuttia.

Kaksi ensimmäistä osumaa tulivat laukauksilla noin 20 metristä. Bismark Ampofo venytti maaliverkkoja vihaisella pomppukudilla etualakulmaan hyvän maskin takaa. Osuma oli hänen nuoren liigataipaleensa ensimmäinen. Petteri Forsell iski ottelun voittomaaliksi jääneen osuman. Hän ampui päättäväisesti vasurillaan keskisektorista ja pallo otti makoisan kimmokkeen blokkaamaan syöksyneestä KTP-puolustajasta. Maalivahti Rasmus Leislahti oli kimmokkeen jälkeen tilanteessa voimaton ja näin ollen syntyi Forsellin komean liigauran maali numero 50.

Interin tehovartin sinetöi Timo Stavitski, joka ampui sisään rangaistuspotkun alas ja keskelle. Stavitskille onnistuminen maalikirjoihin oli toinen peli putkeen. Inter siirtyi tauolle ansaitussa johtoasemassa.

KTP:n synkkä maanantai sai isosti tuulta purjeisiin, kun Miska Ylitolva rikkoi keltaisen kortin arvoisesti heti toisen jakson ensimmäisellä minuutilla. Kortti oli hänelle ottelussa toinen, joten suunnaksi hänelle aikainen suihku. Pelissä alkoi tämän jälkeen hieman seesteisempi vaihe, joskin kummallakin joukkueella oli omat hyökkäysaihionsa. Lopullinen niitti kotkalaisten taistelulle saatiin 73. minuutilla, kun Inter pääsi jälleen pilkulle. Tällä kertaa pallon taakse asettui Forsell. Select löysi tiensä varmuudella oikeaan alakulmaan ja Forsell pääsi nauttimaan kahden maalin illasta.

Inter nousi voitollaan sarjataulukossa viidenneksi, kun se ohitti FC Hongan ja Vaasan Palloseuran. Tuore hankinta David Agbo teki tänään myös debyyttinsä keskikentällä vaihtopenkin kautta.

Joukkue sai päivän suorituksestaan päävalmentaja Jarkko Wissiltä ansaitut kehut.

– Olimme pelin päällä ja hyvällä jalalla heti alusta saakka. Pidimme heti aloituspotkusta palloa minuutin ja teimme melkein maalin. Olimme tosi vaarallisia heti alusta saakka. Sen jälkeen KTP pääsi muutamalla pidemmällä potkulla ja puolenvaihdolla meidän boksiin. Heti ekan kerran kun he pääsivät boksiin, niin verkko heilahti. Siinä kohtaa ajattelin, että mitenköhän tässä nyt käy. Pojilla ei pää notkahtanut millään tavalla, vaan jatkoimme samalla tavalla ja olimme vaarallisia koko ajan.

– Toisen jakson alku oli loistava ja peli tavallaan ratkesi siihen. Oli vain huolehdittava balanssista ja riittävä miehitys alakerrassa eikä turhia riskejä. Selkeä numeroinen peli ja mielestäni olimme tosi hyviä tänään, Jallu kiitteli tyytyväisenä.

Katso ottelun parhaat palat Ruudun koosteesta.

Kokoonpano:

13 Huuhtanen Eetu
2 Niska Jussi (80. min 11 Sejdiu Arlind)
4 Almén Mikael
10 Forsell Petteri
16 Jyry Tommi
17 Ampofo Bismark (varoitus) (50. min 6 Legbo Dimitri)
18 Boxall Nikko
19 Järvinen Iiro (varoitus) (50. min 14 Agbo David (varoitus))
21 Tamminen Matias (65. min 9 Smith Darren)
24 Stavitski Timo
30 Purosalo Valentin (80. min 25 Arciero Rodrigo)
Vaihtopelaajat:
12 Riikonen Matias
3 Hämäläinen Juuso

 

Sivu päivitetty 02.05.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.VPS541011 - 5613
2.SJK63309 - 6312
3.HJK623111 - 839
4.KuPS52308 - 539
5.FC Haka52218 - 538
6.IFK Mariehamn52129 - 817

7.Ilves52128 - 9-17
8.Gnistan520310 - 12-26
9.FC Inter51228 - 10-25
10.AC Oulu50238 - 11-32
11.EIF50235 - 8-32
12.FC Lahti50231 - 9-82

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2541021 - 111013
2.P-Iirot541014 - 7713
3.HJS532014 - 8611
4.Tampere United631214 - 6810
5.TPV63129 - 8110
6.EBK531111 - 11010

7.VJS622215 - 968
8.Ilves/2611410 - 13-34
9.Ilves-Kissat61058 - 23-153
10.FC Honka50237 - 12-52
11.SexyPöxyt50054 - 19-150

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit