Inter ja IFK Mariehamn tasasivat pisteet uusitulla Veritas Stadionilla
Tänään koitti se päivä, kun FC Inter pääsi vihdoin pelaamaan Veikkausliigaa jälleen tutulla ja turvallisella Veritas Stadionilla. Uusitulla stadionilla oli juhlava tunnelma, kun paikalle oli saapunut komeat 4091 silmäparia lehtereille. Ottelun avauspotkun suoritti Turun kaupungin pormestari Minna Arve.
Paikalle saapunut väki sai todistaa mukavan värikkään ottelun. Ottelu päättyi lopulta tasapeliin maalein 1-1. Ensimmäinen jakso oli maaliton, mutta pelillisesti se meni kotijoukkueen nimiin. Jarkko Wissin ryhmä sai luotua ensimmäiseen varttiin muutaman potentiaalisen lähentelyn kohti “Grönvittin” maalia. Paras tilaisuus siunaantui kuitenkin puolen tunnin tietämillä, kun pallo vietiin pilkulle selvän käsivirheen seurauksena. Matias Tamminen asettui ampumaan hankkimaansa rangaistuspotkua. Oikeaan kulmaan kohdistettu veto jäi tällä kertaa liian kesyksi ja Elmo Henriksson torjui pallon väljemmille vesille.
Toisella jaksolla IFK Mariehamn sai oman hallintajaksonsa, kun peli kääntyi viimeiselle puolituntiselle. Saarelaiset saivat pallon kahteen otteeseen maaliviivan yli, lyhyen aikavälin sisään, mutta nämä hylättiin ilman mukinoita paitsiona ja rikkeenä. Rahtusen ilmassa haissut vierasmaali näki lopulta päivänvalon 77. minuutilla, kun Jamie Hopcutt pääsi ampumaan boksin sisältä täysin vapaasti takakulmaan. Maalivahti Eetu Huuhtanen oli tässä tilanteessa vailla mahdollisuuksia.
Inter ei jäänyt todellakaan märehtimään takaiskua, vaan käänsi pelin painopisteen nopeasti toiseen päähän. Tasoitusta saatiin odottaa vain muutama minuutti, kun Petteri Forsell puhkoi loistavalla pystysyötöllään epäorganisoidussa tilassa olleen IFK-puolustuksen. Darren Smith kiitti tikkarista, kiersi maalivahdin ja ampui pallon takatolpan kautta tyhjiin. Riemu suorastaan repesi yleisössä ja Smith pääsi kentällä juhlistamaan kauden kolmatta liigaosumaansa.
Ottelussa ei nähty enempää osumia, vaikka Inter saikin ihan viime sekunneille asti luotua maaliuhkaa IFK:n boksiin. Tällä kertaa tuntui, että aika loppui kellosta, ja sinimustien oli tyytyminen tasapeliin. Tärkeintä oli kuitenkin, että kolmen ottelun liigatappioputki katkesi ja sarjataulukossa välittömässä läheisyydessä oleva saarelaisryhmä ei napannut täyttä pistepottia.
Kapteeni Tommi Jyry kertoi omat fiiliksensä spesiaaliottelusta.
– Uusi kenttä ja jätkät täynnä intoa, kun kuulimme ennen peliä, että paljon porukkaa tulossa paikalle, niin oli kyllä erityislataus. Tosi siisti oli pelata. Oli tänään pieni steppi eteenpäin viime peleihin nähden. Pystyimme nyt pidempään pelaamaan pelisuunnitelman mukaan, mutta kyllä tuohon vähän jotain lisää kaivataan. Pallollista pelaamista pitää terävöittää ja sitä kautta luoda enemmän paikkoja, Myös oma boksi pitää pystyä puolustamaan paremmin, ysikymppisen jälleen urakoinut Jyry kiteytti.
Päävalmentaja Wiss antoi myös omat kommenttinsa.
– Totta kai oli pitkä odotus tätä kotidebyyttiä ajatellen. Varmasti oli pientä hermostuneisuutta siihen peliin lähtiessä, mutta mun mielestä lähdimme peliin hyvin ja puolustaminen toimi pääasiassa hyvin ja pallo liikkui myös hyökkäyssuuntaan. Meillä on paljon tekemistä sen pallokontrollin kanssa. Teemme velä paljon helppoja syöttövirheitä tai haltuunottovirheitä.
– Kokonaisuudessaan tuntui, että tämä on meidän matsi, mutta Maarianhamina sai sen hetkensä, jolloin pääsivät satuttamaan meitä. Mielestäni pojat reagoi siihen aika hyvin ja pääsimme vielä hyvin peliin mukaan sekä saimme tasoituksen. Olisimme voineet viedä koko kolme pistettä, niin vähän kaksijakoinen oma mielipide: olisi pitänyt voittaa, mutta lähellä oli myös se, että olisimme kävelleet tyhjin käsin pois, Jallu summasi.
Katso ottelun parhaat palat Ruudun koosteesta.
Kokoonpano
13 Huuhtanen Eetu
3 Hämäläinen Juuso (varoitus)
4 Almen Mikael
5 Nurmi Noah
6 Legbo Dimitri (81. min 11 Sejdiu Arlind)
9 Smith Darren
16 Jyry Tommi
19 Järvinen Iiro (60. min 10 Forsell Petteri)
20 Hyvärinen Juho (85. min 22 Kuittinen Luka)
21 Tamminen Matias (81. min 17 Ampofo Bismark)
24 Stavitski Timo (varoitus) (60. min 23 Rökman Daniel)
Vaihtopelaajat
12 Riikonen Matias
14 Mastokangas Elias
Sivu päivitetty 09.04.2024