Päävalmentaja Jose Riveiron mietteet Lahti-ottelusta

FC Inter kärsi kauden avaustappion lauantaina Kupittaalla, mistä FC Lahti haki kaikki kolme pistettä 1-2(1-1) voitolla. Seuraavassa tuoreen isän, Jose Riveiron mietteet ottelusta.

Ottelu FC Lahtea vastaan:

Ottelut heitä (FC Lahti) vastaan ovat yleensä vaikeita. Heidän meininki kentällä on aina hyvä ja työteliäs, mikä oli odotettavissa. Tämä päivä ei ollut tässä poikkeus.

Ensimmäinen jakso:

Lahti yllätti meidät hieman omalla pelijärjestelmällänsä. Kun saimme vähitellen oman joukkueen organisoitua paremmin, niin hallitsimme peliä.

Toinen jakso:

Otteemme toisella jaksolla olivat parasta, mitä olemme esittäneet tällä kaudella. Loimme tarpeeksi paikkoja voittoon. Pystyimme luomaan enemmän organisoituja hyökkäyksiä kuin ensimmäisellä puoliajalla.

Ottelun ratkaisu:

Nämä ottelut ratkeavat monesti pieniin asioihin, niin myös tänään. Olimme kahdessa tilanteessa huolimattomia ja se maksoi meille lopulta pisteet. Pelin lopussa voi yleensä tapahtua mitä vain. Tänään onni käänsi meille selkänsä lopussa.

Ottelun maalit:

Lahti sai ensimmäisen maalin huolimatta siitä, että peli oli meillä tuolloin täysin kontrollissa. Maali oli melkoinen lahja meiltä. Ottelun viimeisillä minuuteilla peli voi kääntyä kumpaan suuntaan tahansa. Maalissa olimme lopulta myös epäonnisia, vaikka myös siinä tilanteessa olisimme voineet puolustaa paremmin.

Tuloksen merkitys:

Olemme iloisia, kun voitamme ja vastaavasti aina pettyneitä tappioon. Tämä tulos tänään ei ole askel taakse päin. Mielestäni tämä oli yksi hyvä peli Interiltä, jonka päätteeksi emme saaneet sitä tulosta, mitä halusimme. Meidän täytyy nyt ottaa tästä pelistä kaikki oppi itsellemme ja kääntää katseet seuraavaan otteluun.

Loukkaantuneiden pelaajien tilanne:

Timo Furuholm on ollut tämän viikon sivussa. Katsomme hänen tilanteen uudelleen ensi viikolla. Tässä vaiheessa kautta ei kannata kuitenkaan riskeerata mitään. Joona Järvistö ja Mika Ojala ovat kumpikin lähellä paluuta harjoitusvahvuuteen. Voi olla, että tämä tapahtuu jo ensi viikolla. Elias Mastokangas ja Albion Ademi ovat sen sijaan vielä pitkään sivussa.

Sivu päivitetty 16.02.2019

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit