– Kulunut klisee on että jalkapallo-ottelua pelataan kaksi puoliaikaa, pettynyt valmentaja David Moore huokasi pelin päätyttyä.
Inter aloitti ottelun Vaasassa Botnia-hallin kupeessa loistavasti. Ilman huolen häivää Inter iski taululle taukojohdon 2-0 Kasperi Nevän ja Ali Yasinin maaleilla. Maalit olivat komeita, David Mooren sanojen mukaan joukkuepelaamisen tuotteita.
– Ensimmäisellä jaksolla pelasimme erittäin hyvin, olimme agressiivisia emmekä antaneet VIFK:lle lainkaan tilaa oman pelin pelaamiseen. Peli näytti juuri siltä miltä se näyttää harjoituskentällä kun homma toimii, Moore totesi.
Ikävä kyllä ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä Sakari Kurvinen loukkasi nilkkansa kun vastustaja taklaustilanteessa rojahti tämän päälle. Nilkka vääntyi sen verran pahasti, että Kurvisen pelaaminen loppui siihen ja saman tien Interin peli vaikeutui.
– Kurvisen loukkaantumisen myötä pelistämme katosi tasapaino ja VIFK onnistui kahdella onnenkantamoisella tasoittamaan ottelun 2-2 toisen puoliajan alkajaisiksi. IFK:n maalit syntyivät meidän omista virheistämme, Moore harmitteli.
Osumistaan vaasalaisisännät saivat energiaa ja uskoa, tuloksena kaksi lisämaalia. IFK:n kaikki maalit tehtiin reilun vartin sisään, eikä Inter oikein toennut takaiskuista. Hannu Kuusisto kavensi ottelun lopputulokseksi 4-3 aivan pelin loppuhetkillä, mutta tämä oli pelkkää kosmetiikka. Näin VIFK nappasi ensimmäisen voittonsa tämän kauden SM-sarjassa.
Interin pelit jatkuvat viikon kuluttua sunnuntaina Vantaalla, PK-35:n vieraana.