Otteluraportti: AS Roma U17 – FC Inter-Akatemia 6-1

Kuva: Tuomas Eloranta

 

FC Interin Rooman leiriä varten koottu akatemiajoukkue aloitti kahden leiriottelun sarjansa keskiviikkona harjoitusottelulla AS Roman U17-joukkuetta vastaan. Ottelun ja koko leirin tarkoituksena on antaa Interin akatemiapelaajille mahdollisuus testata omaa tasoaan Euroopan ikäluokan parhaimpia vastaan. Kovan vastuksen AS Roma toden totta tarjosikin.

Interin tekemisestä paistoi ensimmäisellä puoliajalla tottumattomuus peliolosuhteisiin. Kauden ensimmäinen nurmikentällä pelattu ottelu vaikutti peliin ja yksilöiden suorituksiin. Toiseen puoliaikaan mennessä joukkue oli tottunut kenttään ja Rooman lämpötilaan ja joukkue pystyi tarjoamaan vastustajalle haastetta viimehetkiä lukuun ottamatta.

Inter avasi rohkeasti alhaalta ja pääsi etenemään hyvin Roman korkean prässin alta. Toisella puoliajalla Inter onnistui luomaan neljästä viiteen hyvää maalipaikkaa, mutta maalinteossa joukkue onnistui vain kerran Aleksi ”Allu” Heinon vetäessä peräti kolme AS Roman pelaajaa ja viimeistellessä tilanteen kauniilla matalalla vedolla, joka upposi etualanurkasta maaliin.

Vastustaja pääsi iskemään vielä ottelun lopulla helpohkosti Interin antaessa AS Roman puskea ja kuljettaa poikittain kaikessa rauhassa. AS Roma oli koko ottelun ajan fyysisesti ja teknisesti vähän Interiä edellä sekä nopeampi myös ajatuksen tasolla. Kaiken kaikkiaan AS Roman U17-joukkue osoitti olevansa juuri niin kova vastus, kun Inter oli ennakoinutkin.

Leirin ensimmäisestä ottelusta kokemusta kerännyt Inter saa tänään torstaina 11.4. vastaansa AS Roman U16-joukkueen.

 

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit