FC Inter jatkaa Pohjois-Suomen kiertuettaan huomenna lauantaina Rovaniemellä, missä se kohtaa kello 17.00 alkavassa Veikkausliigaottelussa RoPS:n. Pelipaikkana huomenna toimii Rovaniemen Keskuskenttä.

Interin edellisestä RoPS-vierailusta on aikaa reilut kaksi kuukautta. Tuolloin kotijoukkue RoPS vei ottelun nimiinsä kahdella toisen jakson maalilla 2-0. Kauden avausottelussa Inter vastaavasti möyhensi RoPS:n tennislukemin 6-2.

Inter lähtee otteluun allaan riemukas 5-1 -vierasvoitto PS Kemistä. Tavoitteena on jatkaa voittokulkua nyt 118 kilometriä pohjoisempana. Päävalmentaja Fabrizio Piccareta haluaa tasaisuutta joukkueen otteisiin myös tuloksellisesti.

– Kemistä saavutettu voitto oli tietysti upea. Nyt meidän täytyy näyttää, että pystymme pitämään tasomme ottelusta toiseen. Jos haluamme vielä saavuttaa mitalisijoja, niin tasaisuutta pitää löytyä, korostaa Piccareta.

Interin vahvuus Kemi-ottelussa oli vahva joukkuepeli. Tästä kertoo viisi eri maalintekijää. Piccareta korostaakin joukkuepelin merkitystä.

– Voitamme ja häviämme joukkueena, eikä sooloiluun ole varaa kenelläkään. Huomenna pyrimme jälleen noudattamaan omaa pelitapaamme ja saamaan sitä kautta lisää pisteitä, sanoo Piccareta.

Interin edellisestä voitosta Rovaniemellä on aikaa reilut kaksi vuotta. Tätä tilastoa Inter haluaa kaunistella huomenna. Se tulee kuitenkin olemaan haastavaa, muttei mahdotonta.

– Helppoja otteluita ei ole. RoPS voitti juuri vieraissa HJK:n, joten se kertoo heistä paljon. Meillä on edessä tiukka haaste huomenna, mutta olemme valmiita siihen, päättää Piccareta.

Interin poissaolijoiden lista on edelleen pitkä. Sivussa ovat pelikieltoaan sovittava Philip Njoku sekä loukkaantuneet Niko Markkula, Guy Gnabouyou, Kevin Mombilo, Mika Ojala, Lucas Garcia ja Njazi Kuqi. Joukkueen edellisestä ottelusta PS Kemiä vastaan sivussa olleet Mika Mäkitalo ja Timo Furuholm sen sijaan matkustivat joukkueen mukana perjantaina Rovaniemelle.

Veikkausliigaottelu RoPS-FC Inter pelataan siis huomenna lauantaina Rovaniemen Keskuskentällä kello 17.00 alkaen.

Sivu päivitetty 25.08.2017

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit