Otteluennakko: PK-35 Vantaa-FC Inter

Veikkausliigakausi 2016 päättyy huomenna sunnuntaina. Inter kohtaa kauden päätösottelussa ykköseen putoavan PK-35 Vantaan. Ottelua alkaa Myyrmäen Stadionilla kello 15.00.

Interin lähtökohdat otteluun ovat selkeät. Millään muulla kuin voitolla ei ole merkitystä. Tämän lisäksi joukkue tarvitsee sarjapaikkaansa apuja joko RoPS:lta tai KuPS:lta.

Interin päävalmentaja Shefki Kuqi ottaisi luonnollisesti toiset lähtökohdat mieluummin huomiseen otteluun, mutta muistuttaa samaan hengenvetoon, että Interin on joka tapauksessa pystyttävä voittoon huomenna.

– Totta kai se olisi helpompaa, jos sarjapaikka olisi meidän käsissämme. Nyt joudumme kuuntelemaan myös tuloksia Rovaniemeltä ja Kuopiosta. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että meidän pitää pystyä voittoon huomenna, sanoo Kuqi.

Vaikka moni pitää huomista ottelua tietyllä tavalla läpihuutojuttuna, ei Kuqi halua missään nimessä aliarvioida entistä seuraansa.

– He tulevat varmasti tekemään ottelusta meille vaikean ja siihen meidän pitää olla myös valmiina. Pitää pystyä pitämään pää kylmänä ja pelaamaan omalla tasollamme, korostaa Kuqi.

Interin pääsee peliin pitkäaikaispotilaita lukuun ottamatta parhaalla kokoonpanolla. Kuqin mukaan pelaajisto on taistellut paikasta kokoonpanossa kuluneen viikon treeneissä tiukasti.

– Treeneissä on ollut hyvä vauhti päällä koko viikon. Pelaajat ovat valmiina huomiseen peliin. Meillä ei ole pelikieltoja ja käytännössä koko pelaajisto on käytössä, vaikka joitakin kolhuja aina on. Tämä on aina hienoa ja antaa hyvät lähtökohdat huomiseen, toteaa Kuqi.

Interin kokoonpanosta puuttuvat varmuudella huomenna vain pitkäaikaispotilaat Pape Sow, Oskari Qvick, Alban Ferati ja viimeisen viikon selkävamman takia jälleen sivussa ollut maalivahti Henrik Moisander.

Veikkausliigakauden päätösottelu PK-35 Vantaa-Inter pelataan siis huomenna sunnuntaina Myyrmäen Stadionilla alkaen kello 15.00.

Sivu päivitetty 22.10.2016

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.Ilves-Kissat31025 - 11-63
9.FC Honka20113 - 4-11
10.VJS20023 - 5-20
11.SexyPöxyt20022 - 5-30

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit