Interillä on oiva tilaisuus kääntää kurssi nopeasti voitolliseksi sysimustan VPS-ottelun jälkeen, kun joukkue matkustaa lauantaina Tampereelle Ilveksen vieraaksi. Tammelan Stadionilla pelattava Veikkausliigaottelu alkaa jo kello 16.00.

Interin edellinen ottelu meni suoraan sanottuna ihan käsille. Joukkue hävisi varsin ponnettoman esityksen jälkeen keskiviikkona VPS:lle 3-0(2-0). Päävalmentaja Job Dragtsman mukaan on hyvä, että Ilves-ottelu tulee vastaan nopeasti.

– Nyt on hyvä, että seuraava peli tulee vastaan nopeasti. Pelasimme surkeasti keskiviikkona Vaasassa, jpten nyt on hyvä päästä kääntämään kurssi nopealla aikataululla, sanoo Dragtsma.

Inter pääsi Vaasa-ottelussa kaksi maaleista erikoistilanteista. Erikoistilannepelaamiseen on hollantilaisen mukaan kiinnitetty huomiota harjoituksissa.

– Puolustimme Vaasassa heikosti maalin johtaneet erikoistilanteet. Kävimme asiaa perusteellisesti läpi torstaina, ettei vastaava enää tapahtuisi, toteaa Dragtsma.

Myös Palliseen peliin pitää tulla parannusta. Vaasassa pallo ja pelaajat eivät liikkuneet tarpeeksi.

– Syöttöpeli ei toiminut Vaasassa. Pelaaminen oli pakottamista turhan usein. Ilves ottelussa tätä pitää pystyä parantamaan. Pallollinen pelaaminen on meidän vahvuus ja sitä pitää pystyä käyttämään hyväksi, korostaa Dragtsma.

Inter ja Ilves kohtaavat toisensa toistamiseen tämän kauden Veikkausliigassa. Huhtikuussa Veritas Stadionilla pelatussa ottelussa Inter poistui kentältä voittajana 3-1 voiton turvin. Interin maaleista tuossa ottelussa vastasivat Vahid Hambo kahdesti ja Guy Gnabouyou kerran.

Interin kokoonpanosta puuttuvat lauantaina pelattavasta Ilves-ottelusta Jukka Lehtovaara, Petros Kanakoudis, Vahid Hambo, Juuso Hämäläinen, Kalle Kauppi, Diogo da Costa ja Oskari Qvick.

Veikkausliigaottelu Ilves-Inter pelataan siis huomenna lauantaina Tammelan Stadionilla Tamereella kello 16.00 alkaen.

Sivu päivitetty 05.06.2015

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit