Otteluennakko: Ilves-FC Inter

5.8.2016

Interin Veikkausliigaottelut jatkuvat huomenna lauantaina vierasottelulla Tampereen Ilvestä vastaan. Ottelu alkaa Tammelan stadionilla kello 16.00.

Inter ja Ilves ovat kohdanneet toisensa jo kerran tällä kaudella. Toukokuussa Veritas Stadionilla Inter oli parempi ottelussa 1-0. Maalin ottelussa teki Guy Gnabouyou. Tuon ottelun jälkeen on kuitenkin tapahtunut paljon.

Ottelu aloittaa uuden aikakauden Interin osalta, sillä joukkueen valmennusvastuun ottelussa kantaa ensimmäistä kertaa keskiviikkona joukkueen peräsimessä aloittanut Shefki Kuqi.

Kolme päivää Inter-luotsina toimineen Kuqin mukaan Interistä löytyy taitoa ja osaamista. Joukkue on hänen mukaansa selvästi alisuorittanut.

– Joukkueessa on laadukas pelaajamateriaali. Pelit eivät ole menneet taitojen edellyttämällä tavalla. Pyrimme saamaan joukkueen lähemmäs omaa tasoa jo huomenna, sanoo Kuqi.

Oman lisänsä Interin kokoonpanoon tuo uudet pelaajat, joita huomisessa ottelussa on kokoonpanossa alustavasti peräti neljä. Njazi Kuqi, Lucas Garcia, Erfan Zeneli ja nuori Albion Ademi tuovat lisää Interin hyökkäyspelaamiseen.

– Joukkue saa mukaan uusia pelaajia. Kaikki nämä tuovat varmasti lisää osaamista hyökkäyspelaamiseen. Kaikki neljät pystyvät luomaan paikkoja itselle ja muille pelaajille, tietää Kuqi.

Suoraa paikkaa avauksen paikkaa Kuqi ei kaikille kuitenkaan lupaa. Esimerkiksi Lucas Garcian ja Erfan Zeneli edellisestä pelistä on aikaa.

– Katsotaan missä kunnossa uudet pelaajat kuitenkin ovat. Täytyy muistaa, että Erfanin ja Lucaksen edellisistä otteluista on kuitenkin aikaa, muistuttaa Kuqi.

Huomiseen Ilves peliin Kuqi ei lupaa merkittäviä muutoksia edellisiin nousujohteisesti sujuneisiin HJK ja IFK Mariehamn-otteluihin.

– Ei tässä hirveästi aikaa ole tehdä muutoksia. Inter on pelannut ihan hyvin viime otteluissa. Nyt pitää vaan saada käytettyä maalipaikat hyväksi ja nostaa sitä kautta joukkueen itseluottamusta, päättää Kuqi.

Interin kokoonpanosta puuttuvat huomenna varmuudella Vammojen takia Henrik Moisander, Pape Sow, Adama Tamboura ja Oskari Qvick. Muuten Kuqilla on käytettävissä koko Interin miehistö.

Veikkausliigan ottelu Ilves-Inter alkaa Tammelan Stadionilla huomenna lauantaina siis kello 16.00.