FC Interin ottelut Suomen Cupissa jatkuvat huomenna perjantaina, kun joukkue kohtaa kello 14.00 Javenture Areenalla pelattavassa ottelussa paikallisvastustaja TPS:n. Kumpikin joukkue pääsee otteluun tappiottomista lähtökohdista.

TPS on pelaamissaan otteluissa voittanut Pallo-Iirot puhtaasti 5-0 ja pelannut tasapelin Veikkausliigan viime kauden mestari IFK Mariehamnin kanssa. Inter vastaavasti on voittanut molemmat pelaamansa ottelut. Kaksi viikkoa sitten joukkue kaatoi EIF:n 5-0 ja viime lauantaina taisteli vajaalla 0-1 vierasvoiton FC Legirus Interistä.

Perjantaina ei menneillä ole kuitenkaan merkitystä, kun paikallisvastustajat iskevät yhteen Javenture Areenalla. Inter-luotsi Shefki Kuqin odottaa ottelusta erilaista kuin Interin kahdesta aikaisemmasta ottelusta.

– Derbyt ovat aina oma maailmansa. Mitä vaan voi tapahtua. Varmasti tulee erilainen peli, koska TPS:n on aloittanut vahvasti lohkovaiheen ottelut. Varsinkin heidän edellisessä ottelussa IFK Mariehamnin vastaan he olivat vahvoja, eikä joukkueiden välillä ollut suuria eroja havaittavissa, sanoo Kuqi.

Päävalmentaja Kuqi toivoo, että perjantain ottelussa harjoituskentällä läpikäydyt asiat näkyisivät myös kentällä.

– Pelisysteemimme on muuttunut viime kaudesta ja sitä olemme harjoitelleet paljon joukkueen kanssa. Olemme harjoitelleet hyvin jälleen tämän viikon ja toivottavasti näitä asioita näkyy myös perjantaina kentällä, toteaa Kuqi.

Omat haasteet Interin pelaamiseen tuo joukkueen puolustuslinjan miehitys. Kahdesta nollapelistä huolimatta siinä on vielä paljon kehittämistä. Tätä asiaa ei myöskään helpota Petros Kanakoudisin pelikielto.

– Meillä on verkot edelleen vesillä toppareiden suhteen. Nyt moni pelaaja joutuu pelaamaan vähän oudoilla pelipaikoilla ja sen on näkynyt kentällä. Nyt kuitenkin menemme näillä pelaajilla, mitä meillä on käytössä ja teemme heidän kanssa parhaamme, päättää Kuqi.

Inter saa huomiseen TPS-peliin mukaansa jälleen pelikieltonsa sovittaneen Ari Nymanin. Sivussa kokoonpanosta ovat edelleen loukkaantuneet Jere Koponen, Kalle Kauppi ja Arttu Hoskonen. Kolmikon lisäksi myös Kanakoudis on sivussa pelikiellon takia.

Suomen Cupin lohko D:n ottelu FC Inter-TPS pelataan siis huomenna perjantaina Javenture Areenalla kello 14.00 alkaen.

Sivu päivitetty 09.02.2017

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit