Veikkausliiga jatkuu Interin osalta pitkästä aikaa kotikentällä Veritas Stadionilla, missä joukkue kohtaa lauantaina RoPS:n. Ottelu alkaa iltapäivällä kello 15.00.

Veritas Stadionille vieraaksi saapuva RoPS on Veikkausliigakauden ehdoton yllättäjä. Moni ns. asiantuntija ei antanut joukkueelle oikeastaan minkäänlaisia mahdollisuuksia ennen kauden alkua. Toisin on kuitenkin käynyt.

Inter hakee ensimmäistä kotivoittoaan Veikkausliigassa tällä kaudella. Kolmen kotiottelun saldo on toistaiseksi vain yksi tasapelipiste.

– Meidän ehdoton tavoite on kauden ensimmäinen kotivoitto. Helppoa se ei tule olemaan, sillä RoPS on yksi liigan parhaista joukkueista tällä hetkellä, sanoo Interin päävalmentaja Fabrizio Piccareta.

Vaikka RoPS porskuttaakin vahvasti kärkisijoilla, ei Piccareta heitä kirvestä kaivoon ennen ottelua. Luotto omaan ryhmään on kova. Veikkausliigassa ei ole yhtään joukkuetta, ketä vastaan pitäisi nöyristellä.

– Voiton eteen pitää tehdä ne asiat, mitä osaamme ja tehdä ne hyvin. Olemme edellisissä asioissa näyttäneet, että pystymme haastamaan kenet tahansa tässä sarjassa, toteaa Piccareta luottavaisena.

Vaikka RoPS vastustajana on huippuluokkaa varsinkin pelitavallisesti, ei Piccareta halua keskittyä kuitenkaan ainostaan heidän vahvuuksiin.

– Meidän täytyy keskittyä enemmän omaan pelaamiseen ja sen laatuun. Mikäli saamme asiat toimimaan yksilö- ja joukkuetasolla, olemme vahvoilla, päättää Piccareta.

Interin kokoonpanosta on sivussa varmuudella Niko Markkula, jota ei nähdä kentällä enää tällä kaudella. Pelikieltoja joukkueelle ei tähän otteluun lähdettäessä ole.

Veikkausliigan ottelu FC Inter-RoPS pelataan Veritas Stadionilla lauantaina kello 15.00.

Sivu päivitetty 25.05.2018

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit