Otteluennakko: FC Inter – IFK Mariehamn

Kahden vierasottelun jälkeen FC Inter tekee jälleen paluun Veritas Stadionin kotinurmelle. Vastustajaksi huomiseen Veikkausliigan otteluun saapuu laivamatkan takaa Ahvenanmaan ylpeys IFK Mariehamn. Lauantain ottelu Interin ja IFK Mariehamnin välillä alkaa kello 17.00.

Interin osalta nykyisistä Veikkausliigan seuroista juuri IFK Mariehamnilla on Interin kanssa pisin yhteinen historia. Joukkueet pelasivat silloista kolmosdivisioonaa samassa lohkossa jo Interin edustusjoukkuetoiminnan ensimmäisenä vuonna. Vielä silloin, vuonna 1992, IFK oli joukkueista kovempi ja voitti lohkon, kun taas hännille jäivät LTU, Uudenkaupungin Roima ja Ilpoisten Veto. Seuraavana vuonna kakkosdivisioonassa osat kuitenkin vaihtuivat ja Tero Forssin 20 maalia siivittivät Interin sarjanousuun yhdessä Pargas IF:n kanssa.

Pääsarjan puolella joukkueiden ottelut ovat olleet äärimmäisen tasaisia. Kaikkiaan 39 Veikkausliigan kohtaamisesta kumpikin joukkue on voittanut 13 kertaa ja lisäksi 13 otteluista on päättynyt tasatulokseen. Inter on kuitenkin ollut niskan päällä viime vuodet, sillä viime vuonna kaikki kolme liigakamppailua päättyivät Interin voittoon ja vuonna 2018 IFK joutui tyytymään yhteen tasapelipisteeseen kolmesta ottelusta.

Ahvenanmaalla puhaltavat kuitenkin muutosten tuulet, sillä täksi kaudeksi joukkue siirtyi Peter Lundbergin ja erityisesti Pekka Lyyskin pitkien valmentajapestien jälkeen ruotsalaisen Lukas Syberyjskin komentoon. Samalla Ahvenanmaalle virtasi Interistä tuttuja pelaajia maalivahti Oskari Forsmanin seuraksi. Viime kauden hopeajoukkueesta sekä Albion Ademi että Niilo Mäenpää vaihtoivat sinimustat värit IFK:n vihreävalkoisiin. Lisäksi ahvenanmaalaiset tekivät sopimuksen Pargas IF:n kautta saarelle siirtyneen Inter-kasvatti Frans Grönlundin kanssa. Nuori puolustaja ei tosin ole vielä mahtunut IFK:n pelaavaan kokoonpanoon, vaan peliaikaa on kertynyt ainoastaan Kolmosessa.

Mäenpää ja Ademi eivät kuitenkaan olleet ainoat Turun ja Maarianhaminan välillä talvella seuraa vaihtaneet. Toiseen suuntaan liikkui viime vuonna IFK:ta edustanut toppari Rick Ketting, joka on ainoana Interistä pelannut kauden kaikki kuusi liigaottelua alusta loppuun. Interin päävalmentaja José Riveiron mielestä tuttujen pelaajien kohtaamisella on kuitenkin merkitystä lähinnä muille kuin valmentajille.

– Tunnemme kaikki vastustajan pelaajat, joten ei se muuta valmistautumistamme. Siinä mielessä sillä ei siis ole valmentajalle merkitystä, Riveiro toteaa.

IFK:n kausi uudessa komennossa on lähtenyt käyntiin vaihtelevasti. Viidestä ottelusta se on voittanut ainoastaan SJK:n ja tasan maarianhaminalaiset ovat pelanneet Hongan ja Hakan kanssa. Avauskierroksella Ilves oli IFK Mariehamnia parempi ja edellisessä ottelussa kaimaseura Helsingistä päätti IFK-kamppailun tylysti voittolukemiin 3-0. Yksi ahvenanmaalaisten alkukauden valopilkuista on ollut Albion Ademi, joka on osunut maaliin jo kolmesti.

Inter puolestaan on ollut Veritas Stadionilla toistaiseksi tyly isäntä, sillä kaikki ottelut huomioiden jokainen tämän vuoden kuudesta vierasjoukkueesta on joutunut lähtemään Turusta kotimatkalle tappio niskassaan. Veikkausliigassa Inter otti kolmen kotivoiton seuraksi viime kierrokselta täydet pisteet myös vieraskentältä, kun FC Haka kaatui Liliun ja Aleksi Paanasen maaleilla sunnuntaina. José Riveiron mukaan viime aikojen hyvä vire syntyy päivittäisen toiminnan tuloksena.

– Pelaajat ovat erittäin tarkkaavaisia ja sitoutuneita koko viikon harjoituksissa. Keskittymisen taso on tällä hetkellä todella korkea ja sen säilyttäminen on avainasia, espanjalaisvalmentaja korostaa.

Koronapandemian muuttaman otteluohjelman erikoisuutena Inter ja IFK Mariehamn kohtaavat toisensa Veikkausliigassa uudelleen jo tulevana keskiviikkona, jolloin ottelu pelataan Maarianhaminassa. Riveiron mukaan tuskin kenenkään mielestä on optimaalista pelata kaksi peräkkäistä peliä samaa vastustajaa vastaan.

– Kukaan ei sitä varmasti halua, mutta me pelaamme tietysti ohjelman mukaisesti. On vaikea vielä sanoa, miten lauantain ottelun tulos vaikuttaa keskiviikon otteluun, päävalmentaja pohdiskelee.

Interin pelaajatilanne on säilynyt samanlaisena viime sunnuntaista, jolloin Matias Ojala teki paluun kentälle pitkän poissaolon jälkeen. Haka-ottelun tapaan ainoastaan Arttu Hoskonen ei ole pelikuntoinen.


INTER TV

Puolustaja Rick Ketting ennakoi InterTV:n haastattelussa huomista ottelua.

LIPUNMYYNTI

Liput lauantain Inter – IFK Mariehamn -otteluun ovat myynnissä vain ennakkoon Tiketin verkkokaupassa ja myyntipisteissä. Pelipäivän lippuhintoja 5 € edullisemmat ennakkohinnat ovat voimassa enää tänään klo 23.59 asti. Huom! Stadionilla ei ole lipunmyyntiä ottelupäivänä. Huomisessa ottelussa on pääkatsomon lisäksi käytössä Olympiakatsomo.

Osta liput

 

POIKKEUSJÄRJESTELYT

Aluehallintoviraston poikkeusajan päätökset tuovat omat erityisjärjestelynsä myös elokuun ottelutapahtumiin. Tutustu järjestelyihin etukäteen:

Lue lisää ottelutapahtuman järjestelyistä

 

RUUTU+

Mikäli et jostain syystä pääse otteluun paikan päälle, voit seurata ottelua suorana lähetyksenä Ruudun välityksellä: https://www.ruutu.fi/ohjelmat/veikkausliiga

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit