Interin Veikkausliigaottelut jatkuvat jälleen huomenna maanantaina. Vastaansa Inter saa todelliseen kuuden pisteen otteluun HIFK:n. Ottelu alkaa kello 18.30.

Huomisessa ottelussa on siis hurjat panokset. Tasapisteissä tällä hetkellä olevat Inter ja HIFK taistelevat vimmatusti suoran säilyjän paikasta. Tällä hetkellä Inter on karsijan paikalla heikomman maalieron turvin.

Kumpikin joukkueista hävisi edellisen ottelunsa. HIFK joutui tunnustamaan VPS:n paremmakseen kotikentällään, kun taas Inter hävisi oman ottelunsa SJK:n vieraana Seinäjoella.

Interin päävalmentaja Shefki Kuqi myöntää maanantain ottelun tärkeyden. Tappioon ei ole oikein varaa, vaikka kausi ei lopukaan vielä huomenna.

– Vaikka pelejä on paljon jäljellä, ei tappioon ole oikein varaa. Haluamme jättää HIFK:n meidän taakse ja se vaatii voittoa huomenna, sanoo Kuqi.

Kummallakaan joukkueella ei ole ollut hirveästi aikaa palautua perjantain ottelusta. Tästä huolimatta Kuqi uskoo, että Veritas Stdaionilla nähdään vauhdikas ottelu.

– Palautumisaika ei ole pitkä. Pelissä on kuitenkin kovat panokset, joten uskon, että kentällä nähdään vauhtia, povaa Kuqi.

Interille on oikeastaan koko kauden tuottanut ongelmia maalinteko. Kuqin mukaan tähän on kiinnitetty paljon huomiota harjoituksissa.

– Kyllä me aina harjoittelemme maalintekoa. Meidän pitää vain päästä huomenna paikkoihin, niin kyllä niitä maaleja sitten myös syntyy, luottaa Kuqi.

Interin kokoonpanosta puuttuvat varmuudella edelleen pelikieltoaan sovittava Faith Obilor sekä pitkäaikaispotilaat Pape Sow ja Oskari Qvick. Myös Joni Aho, Lucas Garcia, Philip Njoku ja Henrik Moisander ovat vielä sivussa.

Veikkausliigaottelu Inter-HIFK pelataan siis huomenna maanantaina Veritas Stadionilla kello 18.30 alkaen.

Sivu päivitetty 11.09.2016

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit