Nikko Boxall vahvistamaan Inter-puolustusta

FC Inter on solminut loppukauden kattavan pelaajasopimuksen puolustaja Nikko Boxallin kanssa. Maajoukkuetasolla asti Uutta-Seelantia edustanut 31-vuotias on pelannut Veikkausliigassa aiemmin VPS:n, KuPS:n ja SJK:n riveissä.

Boxall siirtyy Turkuun pelattuaan viimeksi kotimaassaan Auckland Cityssä ja Australian pääsarjaan osallistuvassa Wellington Phoenixissä, mutta suurimmat pelimäärät uusiseelantilainen on kerryttänyt juurikin Suomessa. Kaikkiaan viidellä eri kaudella 112 pelin verran Veikkausliigaa pelannut toppari palaa mielellään Suomeen.

Boxallin kansainvälinen pelilupa on saapunut, joten tuore vahvistus on valmennuksen käytettävissä jo tulevana lauantaina, jolloin Veritas Stadionilla vastaan asettuu SJK. Edellisen kerran Boxall pelasi Veikkausliigaa kaudella 2021 juuri SJK:n riveissä. Tuosta joukkueesta nykyisin Interiä edustavat Boxallille tutut Rodrigo Arciero ja Walter Viitala.

Joukkueen rakentamisesta vastaavaan työryhmään kuuluvat valmennustiimistä päävalmentaja Jarkko Wiss ja valmentaja Ramiro Muñoz, sopimusasioiden osalta hallintopäällikkö Lauri Kemppainen sekä seuran hallituksen edustajina Nikolas ja Julius Håkans. Jo SJK:ssa Boxallin valmentajana toiminut Ramiro Muñoz näkee topparin olevan juuri Interin nyt kaipaama pelaaja.

Boxallin sopimus kattaa alkuvaiheessa kuluvan kauden. Pelaajan nopeasti edenneessä siirrossa tärkeintä oli päästä pikaisesti alkuun.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.VPS541011 - 5613
2.SJK63309 - 6312
3.HJK623111 - 839
4.KuPS52308 - 539
5.Ilves52128 - 9-17
6.Gnistan420210 - 916

7.FC Inter41217 - 705
8.FC Haka41215 - 505
9.IFK Mariehamn41126 - 7-14
10.AC Oulu50238 - 11-32
11.EIF50235 - 8-32
12.FC Lahti50231 - 9-82

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2541021 - 111013
2.P-Iirot541014 - 7713
3.HJS532014 - 8611
4.EBK531111 - 11010
5.TPV53027 - 619
6.VJS521213 - 767

7.Tampere United52129 - 637
8.Ilves/2611410 - 13-34
9.Ilves-Kissat61058 - 23-153
10.FC Honka50237 - 12-52
11.SexyPöxyt40044 - 14-100

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit