Moisander luottavaisena seuraaviin otteluihin

Interin maalilla Lahdessa hyvän ottelun pelannut Henrik Moisander kehui pikku ketutuksesta huolimatta Interin ja kotijoukkue FC Lahden edesottamuksia torstaina Veikkausliigaottelussa.

– Pelattiin eilen hyvätasoinen jalkapallo-ottelu, josta oikeastaan kumpi vaan olisi voinut kääntää pelin itselleen. Meillä oli paikkoja mennä johtoon ennen Lahden maalia. Harmittaa, kun emme lopulta saaneet käännettyä peliä itselleen, sanoi Moisander pelin jälkeen.

Interin peli oli tappiosta huolimatta hyvällä mallilla. Moisanderin mukaan joukkue pelaa hyvin yhteen tällä hetkellä.

– Koko ajan olemme tienneet, että meillä on hyviä pelaajia rosterissa. Emme vaan ole saaneet parasta irti. Nyt pelaaminen on selkeämpää ja jokainen pelaaja pääsee käyttämään vahvuuksia ja osaamistaan. Se näkyy kentällä mm. itseluottamuksen nousuna, totesi Moisander.

Interin ottelut Veikkausliigassa jatkuvat jo maanantaina kotikentällä SJK:ta vastaan. Moisanderin mukaan joukkue voi lähteä loppukauden otteluihin luottavaisena.

– Tämä antaa hyvät lähtökohdat loppukauteen. Pelimme on nyt sillä tasolla, että pystymme odottamaan voittoja. Se antaa hyvät lähtökohdat loppukauteen. Sarja on tasainen ja myös meillä on hyvät saumat nousta vielä korkealle, päätti Moisander.

Sivu päivitetty 11.08.2017

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit