Mika Ojala palaa Interiin pitkällä sopimuksella

Kaksi vuotta sitten Interistä Saksaan siirtynyt Ojala pelasi Aalenin joukkueessa kahden kauden aikana 47 ottelua ja teki niissä 10 maalia. Viime kuussa 29 vuotta täyttänyt Ojala on kolmena kautena ollut koko Veikkausliigan tehokkain pelaaja suurimmalla maalien ja maalisyöttöjen määrällä. Kaikkiaan Ojala on pelannut Veikkausliigassa 208 ottelua ja tehnyt niissä 63 maalia.

Reilun viikon Interin mukana harjoitellut Ojala odottaa jo malttamattomana paluutaan pelikentälle.

– Tunnelmat ovat olleet tosi hyvät, joukkue on ottanut hyvin vastaan. Hirveä nälkä päästä taas pelaamaan, kommentoi Ojala paluutaan sinimustaan paitaan.

Kahden ja puolen vuoden mittaisella sopimuksellaan Ojalalla on tällä hetkellä joukkueen pisin sopimus.

– Pitkähkö sopimus tarkoittaa sitä, että olen sitoutunut nyt täysillä Interiin ja tulin tänne voittamaan ja menestymään. Parhaat pelivuoteni ovat nyt ja toivon, että pystyn omalla panoksellani auttamaan Interiä menestymään, lisää Ojala.

Veikkausliigassa ainoastaan Interiä edustaneen Ojalan pelilupa on jo kunnossa, joten hänellä on mahdollisuus pelata ensimmäisen kerran lauantaina, jolloin Inter kohtaa kotiottelussa Ilveksen. Pelipaitaansa Ojala saa numeron 8.

FC Inter on myös käyttänyt Macoumba Kandjin sopimuksessa olleen option loppukaudesta. Alun perin heinäkuun loppuun saakka kestävällä sopimuksella Interiin siirtynyt senegalilaishyökkääjä on pelannut tällä kaudella 12 Veikkausliigan ottelussa.

Sivu päivitetty 18.07.2017

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit