Lucas Garcia jättää FC Interin

Kaksi vuotta FC Interiä edustaneen argentiinalaisen Lucas Garcian ura ei enää jatku FC Interissä. Garcia ja seura ovat sopineet loppukauden kattaneen pelaajasopimuksen päättymisestä jo nyt.

Garcian lähtöön ei liity suurta dramatiikkaa, vaan molemmat osapuolet kokivat sen hyväksi vaihtoehdoksi 30-vuotiaan keskikenttäpelaajan jäätyä vähälle vastuulle tällä kaudella.

– Olisin voinut jäädä istumaan penkille ja nostaa palkkaa kauden loppuun, mutta se ei olisi ollut oikein. Haluan pelata ja lähden nyt etsimään uusia haasteita ulkomailta, Garcia kertoo.

– Haluan vielä kiittää koko seuraa ja erityisesti Stefan Håkansia ajastani täällä. Tämä on hieno seura ja täällä olen voinut keskittyä täysin jalkapallon pelaamiseen, Garcia lisää.

Garcia pelasi kahden Interissä pelaamansa vuoden aikana yhteensä 43 Veikkausliigan ottelua, joista tällä kaudella kahdeksan. Interin tekninen johtaja Vesa Mäki suhtautuu ymmärtäväisesti tällä kaudella vain kolmesti avauskokoonpanossa olleen Garcian lähtöön.

– Lucas odotti olevansa enemmän avauskokoonpanon pelaaja, mutta tällä kaudella osin pienet vaivat ja osin peliesitykset ovat pitäneet hänet enemmän vaihtopenkin puolella. Ymmärrän hyvin hänen lähtöhalunsa ja samalla olen pettynyt siihen, ettemme pystyneet hyödyntämään hänen taitojaan kentällä paremmin, Mäki kertoo.

– Ratkaisu oli varmasti oikea tässä tilanteessa ja samalla pelaajabudjettiimme vapautuu tilaa kenties jollekin paremmin pelityyliimme sopivalle pelaajalle. Emme kuitenkaan välttämättä hanki uusia pelaajia ja erityisesti tulemme huomioimaan sen, että mahdolliset hankinnat palvelevat myös ensi kautta, Mäki lisää.

FC Inter kiittää Garciaa hänen ajastaan seurassa ja toivottaa hyvää jatkoa uralle!

Sivu päivitetty 20.06.2018

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit