Liliu vahvistamaan Inter-hyökkäystä

 

FC Inter on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 29-vuotiaan brasilialaishyökkääjä Ellinton Costa Moraisin kanssa. Paremmin taiteilijanimellään Liliu tunnettu hyökkääjä pelasi viime kaudella virolaisen Nõmme Kaljun ja ruotsalaisen Brommapojkarnan riveissä.

Liliun ura Euroopassa alkoi jo kymmenen vuotta sitten Belgian pääsarjaseura Westerlon riveissä. Sittemmin 181-senttinen hyökkääjä on saanut kokemusta myös Kyproksen, Israelin ja Maltan pääsarjoista. Virossa Liliun 31 maalia 30 ottelussa kauden 2018 aikana auttoivat hänen joukkueensa Kaljun Viron mestariksi ja hänet sarjan maalikuninkaaksi. Kaikkiaan reilun kahden vuoden aikana Liliu teki Viron pääsarjassa peräti 56 maalia 68 ottelussa.

FC Interin päävalmentaja José Riveiro kertoo seuranneensa viimeksi ruotsalaisessa Brommapojkarnassa pelannutta Liliuta jo Viron liigassa useamman vuoden ajan.

– Tunnen hänet jo melko hyvin. Liliu on monipuolinen hyökkääjä ja pystyy pelaamaan monessa eri roolissa. Hän on aggressiivinen niin ilman palloa kuin pallon kanssakin. Hänellä on osaamista monissa hyökkääjälle tärkeissä asioissa, kuten linjojen välisissä juoksuissa ja käännöksissä sekä viimeistelyssä. Hän on myös hyvä pääpelissä ja jo kokenut pelaaja, joten saamme hyvää kilpailua hyökkäyspäähän, Riveiro iloitsee.

Myös Liliulle Inter on jo tuttu seura. Hän arvelee Veikkausliigan kakkostilaan päättyneen viime kauden jättäneen pelaajiin halua parantaa.

– Interin viime vuosi oli menestyksekäs. Tänä vuonna joukkue on tehnyt hyviä uusia hankintoja ja näen, että joukkue ja seura ovat nyt entistäkin vahvempia. Lisäksi viimeisen ottelun jättämä nälkä lisää motivaatiota tälle vuodelle. Uskon, että tavoitteemme ja tavoitteeni ovat saavutettavissa, Liliu uskoo.

Liliu kertoo hänellä olevan myös henkilökohtaisia tavoitteita. Joukkueen tavoitteet tulevat kuitenkin etusijalle.

– Ensinnäkin haluan voittaa joukkueena ja tavoitella mestaruutta. Myös europeleissä haluan päästä mahdollisimman pitkälle. Henkilökohtaisesti tavoitteenani on olla Veikkausliigan maalikuningas, Liliu toteaa.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit