Lassi Järvenpää siirtyy Inter-paitaan

 

Puolustaja Lassi Järvenpää siirtyy IFK Mariehamnista FC Interiin. Seura on solminut 24-vuotiaan Järvenpään kanssa yksivuotisen sopimuksen, jossa on myös seuran optio toisesta vuodesta.

Viimeisimpänä kaksi kautta IFK Mariehamnia edustanut Järvenpää on kotoisin Helsingistä. Puotikylän Valttia ja HJK:ta nuorempana edustanut Järvenpää debytoi Veikkausliigassa kuitenkin RoPS-paidassa kaudella 2016. Hän oli myös rovaniemeläisten runkopelaajia kaudella 2018, joka päättyi RoPS:n osalta liigan hopeasijalle. Samassa joukkueessa pelasivat myös sittemmin Interiin siirtyneet Juho Hyvärinen ja Juuso Hämäläinen.

FC Interin päävalmentaja José Riveiro kuvailee liki sata Veikkausliigan ottelua pelannutta Järvenpäätä monikäyttöiseksi puolustajaksi.

– On hyvä saada kilpailua jokaiselle pelipaikalle ja Lassi tuo sitä oikealle puolelle. Tulemme käyttämään häntä enimmäkseen oikeana wingbackinä, mutta hän voi myös päätyä pelaamaan topparina tai, jos pelaamme neljällä puolustajalla, laitapuolustajana. Lassi on pelaajana monipuolinen ja hyökkäysmielinen. Hänellä on hyvä tekniikka ja kykyä ruokkia hyökkääjiämme laidasta, Riveiro kuvailee.

Järvenpäälle Riveiro on tuttu jo vuodelta 2016, jolloin molemmat olivat HJK:n riveissä. Viime kaudella puolustajan edustama IFK Mariehamn oli lähellä Veikkausliigan häntäpäätä, mutta nyt Inter-paidassa Järvenpään odotukset ovat korkealla.

– Olen ollut José Riveiron valmennuksessa aiemmin HJK:ssa ja hän tuo pelaajista parhaat ominaisuudet esiin. Inter on hyvin organisoitu joukkue ja täällä on kova vaatimustaso. Lisäksi Interissä on erinomainen valmennustiimi.

– Edellinen kausi ei ollut odotusten mukainen yksilönä eikä joukkueena, joten on kiva päästä uuteen todella ammattimaiseen ilmapiiriin. Interillä on huippuolosuhteet ja edellytykset menestykselle, Järvenpää kertoo.

Järvenpää saatetaan nähdä ensimmäistä kertaa pelikentällä Inter-paidassa lauantaina harjoitusottelussa Atlantis FC:ta vastaan.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.VPS541011 - 5613
2.SJK63309 - 6312
3.HJK623111 - 839
4.KuPS52308 - 539
5.FC Haka52218 - 538
6.IFK Mariehamn52129 - 817

7.Ilves52128 - 9-17
8.Gnistan520310 - 12-26
9.FC Inter51228 - 10-25
10.AC Oulu50238 - 11-32
11.EIF50235 - 8-32
12.FC Lahti50231 - 9-82

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2541021 - 111013
2.P-Iirot541014 - 7713
3.HJS532014 - 8611
4.Tampere United631214 - 6810
5.TPV63129 - 8110
6.EBK531111 - 11010

7.VJS622215 - 968
8.Ilves/2611410 - 13-34
9.Ilves-Kissat61058 - 23-153
10.FC Honka50237 - 12-52
11.SexyPöxyt50054 - 19-150

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit