Koponen palaa Interiin – myös Marttinen jatkaa Inter-maalilla

Interin junioreihin 13-vuotiaana siirtyneen Jere Koposen isä Jari pelasi Interin kaikkien aikojen ensimmäisessä miesten joukkueessa vuonna 1992, joten Jere on toistaiseksi ainoa edustusjoukkueen toisen polven interiläinen. Otteluita Veikkausliigassa 187-senttisellä Koposella on 18, joista kolme SJK-kausilta.

Suomen mestaruuden kaudella 2015 ja Suomen Cupin tänä vuonna SJK:ssa voittanut Koponen palaa Turkuun ja Interiin mielellään.

– Tuntuu hyvältä palata Interiin kahden menestyksekkään Seinäjoella vietetyn kauden jälkeen. Tiedän palaavani tänne valmiimpana pelaajana. Koen, että minulla on paljon annettavaa tälle joukkueelle ja olen valmis kantamaan suurtakin vastuuta.

– Tulevaa seuraa pohtiessani Inter valikoitui parhaaksi ollessaan paitsi mielenkiintoisin, myös sydämeni seura. Tunnen seuran toimintatavat ja uskon, että sopeudun hyvin uuteen joukkueeseen. Maalivahtiryhmän tunnen myös jo etukäteen hyvin ja tiedän, että tulen työskentelemään laadukkaiden kollegojen sekä valmentajan kanssa, Koponen kiittelee.

Yksi Koposen kollegoista tulevalla kaudella on Interin kanssa uuden sopimuksen tehnyt Aati Marttinen. Hän pelasi päättyneellä kaudella neljässä Veikkausliigan ottelussa. Parhaillaan varusmiespalvelustaan Puolustusvoimien Urheilukoulussa Santahaminassa suorittava Marttinen on siirtynyt Interin junioreihin suoraan Turun Nappulaliigasta 11-vuotiaana.

Sivu päivitetty 08.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit