KOLMONEN: Masku liian kova Interille

4.5.2019

(Kuva: Risto Nummela)

 

Perjantaisessa kolmosen ottelussa Inter sai todeta kokemuksen vieneen voiton nuoruudesta. Ennen kaikkea vahvan toisen puoliajan esityksellä Masku voitti 4-2(1-0), eikä tuloksessa ollut selittelemistä.

Interin avauskokoonpanossa esiintyi kaksi edustusjoukkueen pelaajaa. Lassi Viholainen ja Elias Mastokangas toivat oman panoksensa peliin pelaamalla sovitusti ensimmäisen puoliajan. Toisella jaksolla heidät korvasi paluun kentälle tehneet Niklas Rantanen ja pienen loukkaantumisen jälkeen Hushyar Aftab.

Ottelun avausjakso ei välttämättä enteillyt Interille tappiota. Peli pyöri pääsääntöisesti Interin hyökkäysalueella, varsinkin ensimmäisen puolituntisen ajan. Suuria tekopaikkoja ei silti liiemmin saatu luotua, kerran pallo osui pystypuuhun maalinedustaruuhkan päätteeksi. Kuin varkain Masku pääsi rokottamaan ja iskemään ottelun avausmaalin 29. minuutin kohdalla. Kokenut maalintekijä Kari-Pekka Koivunen sai juoksupallon oikeaan laitaan, leikkaus keskelle, jalka vapaaksi, ja suhteellisen pienestä kulmasta pallo maaliin 1-0.

– Mielestäni meillä oli peli hallinnassa ja paremmat paikat ensimmäisellä jaksolla, mutta Masku sai hyvästä vastahyökkäyksestä jakson ainoan maalipaikan ja siitä maalintekijä viimeisteli, Erol Ates tiivisti avausjakson tapahtumat.

Toisella puoliajalla Masku otti saman tien komennon kentällä. Nyt puolestaan pallo pidettiin itsepintaisesti Interin puolustuspäässä ja jo jakson 6. minuutilla Niclas Forss laukoi isännät 2-0 johtoon. Inter teki minkä pystyi ja haki omia ratkaisujaan. Kolme minuuttia Maskun toisen osuman jälkeen Inter sai sivuvaparin oikealta, hyvästä paikasta. Mohammed Al Bermanei antoi  lostavan keskityksen boksiin, josta Dima Aho puski kavennuksen 2-1.

Pieni toive heräsi Inter-leirissä, mutta vain hetkeä myöhemmin Masku sammutti ne toiveet. Interin puolustus ei pysynyt mukana Maskun hyökkäyksessä ja boksissa aivan päätyrajan tuntumassa hyökkäys keskeytettiin vilpillisin keinoin. Pallo pilkulle ja Niclas Forss viimeisteli rankkarista vähäeleisesti 3-1.

– Maskun toinen maali oli meille raskas. Sen jälkeen meidän pelistä katosi kontrolli ja vaikka kavensimme, niin ikävä virhe boksissa vei meidät taas kahden maalin takamatkalle, mikä teki homman vaikeaksi, Ates kertasi ottelun ratkaisuhetkiä.

Vajaa 10 minuuttia edellisen jälkeen Masku onnistui helpon näköiseti tekemään 4-1 Samuli Mikkosen toimesta. Ottelun lisäajalla Inter kavensi 4-2 rangaistuspotkusta. Hushyar Aftab hankki rankkarin haastamalla Maskun puolustuksen nopeudellaan. Aftab itse viimeisteli pilkulta varmasti.

– Tänään boksipelaamisemme oli parempaa kuin aikaisemmin, mutta viimeistelyssä kiikastaa vielä. Katsomme ja odotamme liikaa, nyt pitäisi laukoa kun saamme tilaisuuden. Lähitulevaisuudessa lienee helpotusta odotettavissa sairastuvalta, pelaajien tervehtyessä. Masku voitti kokemuksessa ja fyysisyydessä, useissa kaksinkamppailutilanteissa näytti siltä, että isät kouluttavat poikiaan, Erol Ates veti ottelun tapahtumat yhteen.