Kolmonen: Interin reservijoukkueen kausi päättyi suureen pettymykseen

(Kuva: Risto Nummela)

 

FC Interin reservijoukkue voitti SC Wolvesin 3-0 (2-0), mutta hävisi samalla nousukarsintapaikan niukimmalla mahdollisella tavalla, yhdellä maalilla. Samaan aikaan pelattu Peimari Unitedin ja Euran Pallon välinen ottelu päättyi lukemiin 7-1, mikä tarkoitti, että Inter jäi maalierossa yhden maalin päähän sarjan kärkisijasta. Paikkoja Interillä oli mielin määrin, mutta yritykset tuhrittiin toinen toisensa perään.

Ottelun alku mentiin Interin merkeissä ja kaikki näytti menevän käsikirjoituksen mukaan. Inter eteni ottelussa 15 minuutissa jo 2-0-johtoon Luka Leskisen kahdella osumalla. Ensimmäinen osuma nähtiin viiden minuutin pelin jälkeen ja toinen, kun kellossa oli kulunut vain vartti.

Jatkossakin Inter painoi päälle. Ottelutapahtumat olivat täysin Interin otteessa, mutta samalla isäntäjoukkue muuttui tekemisissään huolimattomaksi. Edes läpiajot, kaksi vastaan maalivahti tilanteet, eivät tuottaneet tulosta. Epäonnistuminen näissä ilmeisesti kasvatti nuorten isäntien tuskaa.

Toisen puoliajan alku lupaili jälleen paljon. Jakson toisella minuutilla Anton Lindqvist laukoi vihaisesti oikealta ja pallo upposi maaliin. 3-0 ja riemu oli Interin leirissä rajaton. Tähän riemun aiheet sitten jäivätkin.

Ottelu oli jatkuvaa Interin pallonhallintaa, mutta valmista ei tullut. Itsepintaisesti Inter yritti pelata hyökkääjiään läpi, mutta ajoitukset eivät osuneet kohdilleen. Paitsiot kävivät turhan tutuiksi, vapaat laidat jäivät ilman palloja ja laukaisupaikan tullen vedot eivät osuneet maalikehikon sisään. Edes kolmella hyökkääjällä yksin vastustajan maalivahtia vastaan, palloa ei saatu maaliin.

Tuska kasvoi ja Interin peli, hallinnasta huolimatta, vaikutti väsähtäneeltä. Puolustussuuntaan alkoi avautua väyliä ja Onni Sillanpää maalilla joutui pariin otteeseen venymään parhaimpaansa katkoessaan vieraiden vastahyökkäyksiä.

Ottelu päättyi lopulta 3-0 ja Interin saldoksi kaudesta muodostui 28 pistettä maalieron ollessa 28-11. Peimari United hoiteli oman pelinsä 7-1 ja sai loppusaldokseen 28 pistettä ja maalieron 29-11.

Niin lähellä, mutta Interin eväät eivät tänäkään vuonna ihan riittäneet loppuun asti.

– En oikein löydä sanoja, alakuloinen Erol Ates lähes kuiskasi.

Hetken mietittyään hän jatkoi:

– Meillä on ollut hyvä viikko yhdessä, otimme asiat vähän rauhallisemmin ja meillä oli hauskaa. Pelistä voin vain sanoa, etten ole koskaan nähnyt tämän joukkueen luovan niin paljon paikkoja, näinkin huonolla pelillä. Nyt emme voi muuta kuin jatkaa matkaa, huomenna on uusi aamu, Erol Ates huokaisi.

Interin kausi Läntisen alueen Kolmosen lohko A:ssa päättyi näin ollen toiseen sijaan ja suureen pettymykseen, nousukarsintojen jääden täpärästi haaveeksi.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.VPS541011 - 5613
2.SJK63309 - 6312
3.HJK623111 - 839
4.KuPS52308 - 539
5.FC Haka52218 - 538
6.IFK Mariehamn52129 - 817

7.Ilves52128 - 9-17
8.Gnistan520310 - 12-26
9.FC Inter51228 - 10-25
10.AC Oulu50238 - 11-32
11.EIF50235 - 8-32
12.FC Lahti50231 - 9-82

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.FC Inter 2541021 - 111013
2.P-Iirot541014 - 7713
3.HJS532014 - 8611
4.Tampere United631214 - 6810
5.TPV63129 - 8110
6.EBK531111 - 11010

7.VJS622215 - 968
8.Ilves/2611410 - 13-34
9.Ilves-Kissat61058 - 23-153
10.FC Honka50237 - 12-52
11.SexyPöxyt50054 - 19-150

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit