KOLMONEN: Interin reservijoukkue sijoittui toiseksi

(KUVA: Risto Nummela)

Interin resservijoukkue sai kauden urakkansa päätökseen voittamalla sarjajumbo RaiFun 5-2 (1-1).

Lauantai-iltapäivän kierroksella Interin kannalta tärkeät palaset muilla paikkakunnilla loksahtivat myös  kohdilleen ja Inter sai iloita loppuyhteenvedon kakkossijaa. Peimari Utd:n ja FC Ålandin välinen ottelu oli vaa’an kielenä. Sen päättyessä tasapeliin Inter sijoittuisi toiseksi. Tapahtumarikkaan ottelun lisäajalla Åland tasoitti pelin kun Interin pelaajat hoitelivat loppuseremonioitaan. Lopputulos vahvistui minuutteja myöhemmin ja kenttäkuulutuksen ilmoittaessa asiasta kentän laidalla odottaneet kourallinen kannattajia sekä joukkue pukukopissa saivat syyn riemun kiljahduksilleen.

Lauantainen peli ei kokonaisuudessaan tarjonnut historian kirjoittajille uutta aineistoa. Pelin tempo oli hidasta eikä kotijoukkueen pelissä näkynyt kuin vilaukselta elementtejä, joita omasta pelistä haetaan. Avausjakson hallinta oli näennäistä, peliä ei saatu jalostettua tulokseksi.

-Henkisesti vaikea peli meille. Vastassa sarjajumbo ja oletimme , että voitto tulee tuosta noin vain. Pärjätäksemme meidän on opittava pelaamaan omaa peliämme, myös ennakkoon helpommissa peleissä. Niin ne voitot otetaan, Erol Ates kommentoi.

Maalinteon ottelussa aloitti RaiFu. Vieraat tekivät ottelussa kaksi maalia, jotka olivat kaunista katseltavaa, kuin suoraan isompien sarjojen maalikimaroista. Eetu Lehtisen 0-1 oli kova kierteinen laukaus vasemmalta, joka upposi aivan maalin takatolpan juureen. Joona Rantalan ottelun loppuminuuteilla tykittämä vapaapotku 30 metristä oikeaan yläkulmaan, ei myöskään jättänyt kenellekään jossiteltavaa. Mahdottomia torjuttavia kumpainenkin.

-Me heräsimme oikeastaan RaiFun tehtyä maalin. Tajusimme, että meidän on tehtävä jotain, muuten vastustaja vie voiton, Erol Ates veti tapahtumat yhteen.

RaiFun johtomaalin jälkeen Inter tasoitti lähes välittömästi. Yesseer Barbata raivasi itselleen vetopaikan boksin rajamailla ja pyssytti taukotilanteeksi 1-1.

Toisella jaksolla Inter ratkaisi pelin heti kättelyssä. Mohammed Al Bermanei sijoitti puskullaan yli vastustajan maalivahdin 2-1. Seitsemän minuuttia myöhemmin Patrik Pakkala pelattiin vapaaksi ja hän chippasi juoksusta 3-1 maalivahdin yli.

RaiFu hyökkäsi harvakseltaan mutta ehti silti esitellä joukkueen laukaisuvoimaa. Pari kovaa vetoa maalia kohden ja ylärimalaukaus tuloksena.

Inter hallitsi palloa ja eteni puolitaisiin paikkoihin. Pelikellon käydessä jo viimeistä kymmenminuuttistaan Hushyar Aftab sutaisi rankkaripilkun kohdilta 4-1. Väliin mahtui RaiFun vaparipommi ja loppulukemat 5-2 sinetöi Mohammed Al Bermanei kaukaa lähteneellä laukauksellaan.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit