Kolmonen: Inter hoiteli sarjajohtajan

 

Interin reservit oli avannut henkisen takalukon edellisestä pelistä ja otti komean 4-1 (2-0) voiton sarjaa johtavasta Peimari Unitedista. Voiton myötä Inter on mukana kisaamassa sarjanoususta.

Keskiviikkoiseen peliin Inter-miehistö tuli päättäväisesti. Heti alkuminuuteista lähtien oma peli oli kuosissa ja sinimustat isännät silminnähden nauttivat pelaamisesta.

Jo 5. minuutilla kotijoukkue oli lähellä johto-osumaa. Peimarin romuluinen maalivahti Ricardo Barros onnistui kuitenkin torjumaan Interin läpiajon.

Reilu kymmenen minuuttia oli pelattu kun saatiin osviittaa tulevasta, Mikke Louhela kumautti pallon ylähirteen. Tämän jälkeen Inter hankki useamman kulmapotkun.

– Ensimmäinen vartti antoi merkkejä siitä mitä oli tulossa. Olen tyytyväinen ja iloinen siitä, että duuni minkä harjoituksissa olemme tehneet, myös näkyy, Erol Ates iloitsi.

Kulmapotkun jälkitilanteesta Inter siirtyi johtoon 21. minuutilla. Mikke Louhela puski hallitusti pallon yläkulmaan, Lassi Viholaisen keskityksestä. Interin iloinen hyökkäyspeli jatkui ja reilun puolen tunnin kohdalla Hanson Boakai viimeisteli 2-0, leikattuaan oikealta laidalta kohti keskustaa laukoen sivuttaisliikkeestä pallon etualakulmaan.

– Olemme painottaneet kärsivällisyyden merkitystä. Malttia käyttäen pelasimme omaa peliämme ja kun teimme ensimmäisen maalin, se helpotti tehtäväämme, Ates selitti.

Toisen jakson alkuun Peimari yritti keikuttaa venettä pelaajavaihdoilla ja vauhdin lisäämisellä. Vieraat saivatkin painetta siirrettyä Interin puolustuspäähän hetkellisesti, mutta Inter kontrolloi peliä.

Jakso ehti vanheta 10 minuuttia, kun Inter iski vieraiden pallon menetyksestä vastaan. Roope Kantola spurttasi vasemmalla laidalla ja antoi loistavan keskityksen boksiin ryntäävälle Emil Peltoselle, joka pyssytti suoraan ilmasta 3-0.

Kolmen maalin johdossa Inter aloitti vaihtoruletin, joka hetkellisesti sekoitti omaa pakkaa. 65. minuutin kohdalla Peimari kavensi Aki Varjosen toimesta 3-1, ikävällä pomppupallolla. Inter ei kuitenkaan hätkähtänyt, vaan kontrolloi peliä hallitusti. Niitin ottelulle iski Rei Hoda vartti ennen täyttä aikaa, Dima Ahon pitkästä avaussyötöstä.

– Miehekäs ote pelaajiltamme, heille kuuluu kiitos. Koko viikon ajan harjoituksissamme olemme jutelleet, miten henkinen puoli toimii ja pelaajamme ovat sisäistäneet sen. Voiton ja pisteitten lisäksi mieltä lämmittää erityisesti vastustajan valmentajan antama tunnustus pelitavallemme ja pelaajiemme sitoutumiselle siihen, Erol Ates sanaili tyytyväisenä.

Interillä on jäljellä vielä kuusi ottelua. Näissä peleissä vastustajaksi ei enää tule joukkueita kärkikastista. Seuraavan kerran Inter esiintyy kotiottelussa 11.9. Vastustajana on ÅIFK.

Sivu päivitetty 09.04.2024

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.SJK32104 - 227
2.Gnistan22008 - 536
3.KuPS31206 - 425
4.IFK Mariehamn21105 - 414
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.FC Inter30215 - 6-12
9.AC Oulu20114 - 5-11
10.Ilves30124 - 7-31
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit