Kolmonen: Inter avasi tasapelillä

FC Interin reservijoukkue aloitti taipaleensa kolmosessa pelaamalla tasan 3-3 (0-2) Jomala IK:ta vastaan. Ottelu oli jo kääntymässä isäntien voittoon, mutta JIK kaatoi kuutiokaupalla Ahvenanmeren hyistä vettä Interin niskaan aivan pelin loppusekunneilla.

Ottelun alku oli Interille hankala. Heti kättelyssä kotijoukkueen pelaajille sattui pari kömmähdystä, jotka herättivät katsomossa pientä epäuskoa. JIK käytti Interin alkukankeutta hyväkseen siirtymällä reilun kahdeksan minuutin sisään 2-0 johtoon. Interin tekeminen kentällä oli hieman kateissa, liike oli huonoa eikä syötöt löytäneet oikeaa osoitetta. Kaikessa oli ikään kuin hermoilun merkkejä mukana.

– Olimme ihan ansaitusti tappiolla ensimmäisen puoliajan jälkeen. Emme olleet valmiita tähän peliin, sen näki monesta asiasta pelaajistamme. Jomala käytti paikkansa hyvin ja johti ansaitusti, Erol Ates kertoi avausjakson tapahtumista.

Interin otteet kentällä parani avauspuolikkaan kuluessa. Parhaimmillaan isännät etenivät kentällä nätillä yhden kosketuksen lyhytsyöttöpelillä ja maalipaikkoja alkoi avautua. Vasemmalla laidalla nopeuttaan väläytellyt Hushyar Aftab oli riesana Jomalan puolustukselle. Tauolle olisi voitu siirtyä aivan hyvin tasatilanteessa, jopa Interin johdossa. Aftab hätyytteli maalia parilla vaikealla vedolla. Kahdesti pallo kolisi ylähirteen, Jaakko Liukkosen ylärimalaukaus jäi pomppimaan maaliviivalle.

– Tauolla pukukopissa juttelimme tekemistämme virheistä ensimmäisen jakson aikana, mietimme mitä meidän pitää parantaa. Samalla teimme pieniä muutoksia kenttäkoostumuksessamme, mm. Oliver Kangaslahti siirrettiin topparin paikalta kärkeen, Ates sanaili.

Toinen puoliaika olikin täysin erilainen ensimmäiseen verrattuna. Pukukoppikeskustelu tuotti tulosta. Interin peli rullasi lupauksia antavasti, vastustajan väsyessä tietyt asiat näyttivät helpoilta. Maalitili avattiin kun jaksoa oli pelattu kahdeksan minuuttia. Oliver Kangaslahti sai lähietäisyydeltä siirtää pallon tyhjään maaliin, kun JIK-puolustus oli sitä ennen sahattu hajalle. Vartin sisään Inter teki kaksi lisäosumaa, ensin Kangaslahden vahvalla kääntölaukauksella, sen jälkeen Aftabin tarkalla takakulmavedolla. Kaikki näytti tässä vaiheessa hyvältä, Inter johti 3-2. Peli pyöri suurimman osan ajasta Interin hyökkäyspäässä. Paikkoja useampaan osumaan tarjoutui, mutta niissä ei onnistuttu. Hyvää ottelussa oli myös se, että pitkään loukkaantuneena ollut Elias Mastokangas pääsi kentälle saamaan pelituntumaa. “Masto” silminnähden nautiskeli saadessaan esitellä henkilökohtaisia taitojaan kuukausien tauon jälkeen.

– Pelasimme toisella puoliajalla 30 minuuttia niin kuin pitääkin, mielestäni erittäin hyvin, Ates myhäili. Samaan hengenvetoon hän totesi, että lopussa peli pääsi taas hajoamaan.

Ottelussa oli pelattu jo runsaasti lisäaikaa kun vaarattoman näköisessä tilanteessa Jomalan pelaaja lähetti vasemmalta pitkän korkean kaaripallon oikealle, josta vapaana ollut Frans Ekelund kaikkien hämmästellessä nosti pallon yli vastaan tulleen Linus Virkin, tasoittaen loppulukemiksi 3-3. Tästä pallo keskiympyrään ja peli vihellettiin päättyneeksi.

– Harmittava loppu. Otetaan tästä pelistä opiksemme ja mennään eteen päin , Erol Ates päätti.

Sivu päivitetty 07.04.2019

TULEVAT OTTELUT

Katso kaikki tulevat ottelut

VEIKKAUSLIIGA

ovthtm - pmerop
1.Gnistan22008 - 536
2.KuPS21105 - 324
3.IFK Mariehamn21105 - 414
4.SJK21103 - 214
5.VPS21103 - 214
6.HJK21015 - 323

7.FC Haka21013 - 303
8.AC Oulu20114 - 5-11
9.FC Inter20114 - 5-11
10.Ilves20114 - 6-21
11.FC Lahti20110 - 4-41
12.EIF20023 - 5-20

MIESTEN KAKKONEN

ovthtm - pmerop
1.P-Iirot22005 - 236
2.FC Inter 221106 - 514
3.HJS21104 - 314
4.Tampere United21102 - 114
5.Ilves/221015 - 143
6.EBK11005 - 233

7.TPV21011 - 2-13
8.FC Honka20113 - 4-11
9.SexyPöxyt10011 - 2-10
10.VJS20023 - 5-20
11.Ilves-Kissat20022 - 10-80

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit